"Alussa Jumala ilmeni kaikissa luomistöissä. Kristus se levitti taivaat ja laski maan perustukset. Hänen kätensä, asetti maailmat avaruuteen ja muodosti kedon kukat. "Sinä ... joka voimallasi vahvistat vuoret." "Hänen on meri, sillä Hän on sen tehnyt." Ps. 65:7; 95:5. Hän täytti maan kauneudella ja ilman laululla. Ja kaikkeen mitä on maassa, ilmassa ja taivaalla. Hän kirjoitti sanoman Isän rakkaudesta.
Vaikka synti onkin turmellut Jumalan täydellisen työn, näkyy siinä vielä Hänen käsialansa. Vielä nytkin koko luomakunta julistaa Hänen kunniansa kirkkautta. Ei mikään muu kuin itsekäs ihmissydän elä itseään varten. Jokainen ilman halki lentävä lintu tai maassa liikkuva eläin palvelee osaltaan jotakin muuta elämää. Jokaisella puun lehdellä ja mitättömällä ruohon korrellakin on tehtävänsä. Jokainen puu, pensas ja lehti tulvii sitä elämän voimaa, jota ilman eivät ihmiset eivätkä eläimet voisi elää; nämä vuorostaan edistävät puun, pensaan ja lehden elämää. Kukkaset levittävät tuoksuaan ja avaavat ihanuutensa siunaukseksi maailmalle. Aurinko säteilee valoaan ilahduttaakseen tuhansia maailmoja. Valtameri, joka itse on kaikkien lähteiden alkulähde, ottaa vastaan virtoja joka maasta, mutta ottaa antaakseen. Sen helmasta nousevat usvat lankeavat sadekuuroina maahan kastellen sen, jotta se kasvaisi ja versoaisi.
Valon enkelin ilona on antaa, antaa rakkautta ja väsymätöntä huolenpitoa langenneille ja epäpyhille sieluille. Taivaalliset olennot koettavat voittaa ihmissydämet; he tuovat tänne pimeään maailmaan valoa taivaan asunnoista; lempeällä ja kärsivällisellä palveluksellaan he vaikuttavat ihmismieleen saadakseen kadotetut Kristuksen kanssa läheisempään yhteyteen, kuin he itse ovat."
2. Kysymys:
Missä UT:n tekstissä tulee esille, että Jeesus Kristus on Luoja?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Johanneksen ensimmäinen luku
Oikea vastaus! Joh. 1:1-3 on selkeä ja ytimekäs teksti, joka vakuuttaa, että Jeeus on Luoja. Niitä on vielä muitakin tekstejä. Tiedätkö missä kohdasssa UT:ssa?
Kol.1:16 Hänen välityksellään luotiin kaikki...Kaikki on luotu Hänen kauttaan ja häntä varten.
Olisiko myös Hebr.1:10 Sinä Herra laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat
Löysit Raamatusta hyvät tekstit, jotka vahvistavat käsitystä siitä, että Jeesus on Luoja. Koko heprealaiskirje todistaa Jeesuksen Kristuksen jumaluutta. Kiitos!
Lähetä kommentti