"Eksytettynä ja petettynä tämä synkkä kulkue vaelsi ikuista perikatoaan kohden, - kuolemaan, missä ei enää ole toivoa elämästä, yöhön, jota ei aamu seuraa. Saatanan voimat olivat yhdistyneet ihmisten kanssa. Ihmisruumiista, joka oli luotu Jumalan asunnoksi, oli tullut riivaajien asumus. Ihmisten aistit, hermot, intohimot ja elimet olivat yliluonnollisten voimien vaikutuksesta kaikkein inhottavimpien paheitten palveluksessa. Riivaajat olivat painaneet leimansa ihmisten ulkomuotoonkin. Heidän kasvoillaan oli heitä vallitsevien pahuuden leegioiden aikaansaama ilme. Tällainen näköala avautui maailman Lunastajan katseelle. Mikä näytelmä Äärettömän Puhtauden katseltavaksi!
Synti oli tullut tieteeksi, ja paheita kunnioitettiin uskontoon kuuluvina. Kapinallisuus oli tunkenut juurensa syvälle ihmissydämeen, ja ihmisen kiihkein viha kohdistui taivasta vastaan. Tämä osoitti koko maailmankaikkeudelle, ettei ihmiskuntaa voitu kohottaa, jos se jatkuvasti pysyi erillään Jumalasta. Maailman Luojan piti antaa sille uutta elämää ja voimaa.
Lankeamattomat maailmat olivat suunnattoman kiinnostuneina odottaneet näkevänsä Jehovan nousevan ja tuhoavan maan asukkaat. Ja jos Jumala tekisi näin, Saatana oli valmis toteuttamaan suunnitelmansa saada taivaan olennot puolelleen. Hän oli julistanut, että Jumalan hallituksen periaatteet tekevät anteeksiannon mahdottomaksi. Jos maailma olisi tuhottu, hän olisi väittänyt, että hänen syytöksensä osoittautuivat oikeiksi. Hän oli valmis vyöryttämään syyn Jumalan niskoille ja levittämään kapinansa kautta maailmojen. Mutta sensijaan, että Jumala olisi tuhonnut maailman, hän lähetti Poikansa pelastamaan sen. Vaikka turmelusta ja vihaa näkyi tuon vieraan maan joka osassa, laadittiin suunnitelma sen pelastamiseksi. Ratkaisevalla hetkellä, jolloin Saatana näytti olevan saamaisillaan voiton, Jumalan Poika tuli tuoden jumalallisen armon sanoman. Kautta kaikkien aikojen, joka hetki, Jumala oli ilmaissut rakkauttaan langennutta ihmissukua kohtaan. Ihmisten pahuudesta huolimatta Hän oli jatkuvasti näyttänyt merkkejä suuresta armostaan. Ja kun aika oli täyttynyt, Jumala kirkastui vuodattamalla maailmaan parantavan armon virran, joka ei tukkeutuisi eikä kuivuisi, ennen kuin pelastussuunnitelma täyttyisi.
Saatana riemuitsi siitä, että hänen oli onnistunut turmella Jumalan kuva ihmisessä. Silloin Jeesus tuli palauttamaan ihmiseen hänen Luojansa kuvan. Ei kukaan muu kuin Kristus voi uudistaa synnin turmelemaa luonnetta. Hän tuli karkottamaan ne pahat vallat, jotka olivat hallinneet ihmisen tahtoa. Hän tuli kohottamaan meidät ylös tomusta muovatakseen turmeltuneen luonteemme oman jumalallisen luonteensa kaltaiseksi ja kaunistaakseen sen omalla kirkkaudellaan."
18. Kysymys:
Mitä syitä kirjoittaja mainitsee, jotka antavat meidän ymmärtää, että Jeesus tuli juuri oikealla hetkellä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Se kauhea sota jota paholainen jatkoi täällä ihmiskunnan keskellä, joka aikaansai ainoastaan kurjuutta ja kapinallisuutta Jumalaa kohtaan. Sitä varten Kristus tuli "oikealla hetkellä" että Hän palauttaisi Ihmiseen Jumalan kuvan ja uudistaisi turmeltuneen luonteemme. Se on Armoa ja Sääliä meitä meitä kohtaan. Mikä valtava Uhri!
Osaanko minä arvostaa sitä kuten minun pitäisi? Helena s
Jumalan aikataulu on aina oikea ja tarkka. Hän tietää ajat ja hetket mitä milloinkin tapahtuu.
Jeesus tuli ihmiskunnan pimeimmällä hetkellä.
Lunatussuunnitelma on yhtä täydellinen kuin Jumalakin. Kenellekään ei jää mitään "hampaan koloon", kun synnin "jäljetkin" hävitetään maailmankaikkeudesta.
Lähetä kommentti