Tampereen matka 16.-18.5.2009

16.5. klo 17.50 istahdin isoon linja-autoon Kuusamon asemalla. Matka Suomen Adventtikirkon ylimääräiseen edustajiston kokoukseen, Tampereelle, alkoi. Kuskin lisäksi matkustajia Ouluun oli vain kaksi. Autossa oli paikkoja n. neljällekymmenelle. Matka meni nopeasti edustajiston kokoukseen liittyvää aineistoa lukiessa. Saavuin Ouluun klo 20.30. Yöjuna Tampereelle lähtisi vasta 23.52. Mietin missä viettäisin yli kolme tuntia? Suvi oli yökylässä Heidin luona, joten hän oli varattu. Soitin Else ja Jouko Minkkiselle. Jouko tuli hakemaan minut kylään. Minkkiset asuivat vuosia sitten Kuusamossa. Kuusamossa asuessaan he liittyivät seurakuntaamme. Kastoin heidät 22.3.1997. Nyt he kuuluvat Oulun seurakuntaan. Jouko on innokas lähetystyöntekijä. Hän on saanut sydämelleen vankilalähetystyön. Jouko oli aamupäivällä vieraillut Pelson vankilassa Marko Huurteen kanssa. Sain kuulla tuoreita terveisiä vankilatyöstä. Yksi vangeista oli vastikään tehnyt uskonratkaisunsa ja kaipasi puhdistavaa kastetta uuden elämän aloittamiseksi Jeesuksen kanssa. Kiitos Herralle!

Else ja Jouko ovat mukavia ja välittömiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Heillä on viihtyisä koti Tuirassa. He asuvat kahdestaan kahden kivan kissan kanssa. Toinen kissoista oli pudonnut kahdeksannesta kerroksesta maahan, mutta kissalle ei ollut käynyt kuinkaan fyysisesti. Tuollainen ilmalento oli kuitenkin varmaan traumaattinen kokemus.

Sain linja-autossa niska- ja päänsäryn, koska luin liikaa. Jouko on koulutettu hieroja, ja hän antoi minulle erittäin tehokkaan hoidon. Hoidon lisäksi saimme keskustella, rukoilla ja nauttia iltapalaa yhdessä. Tulin hoidetuksi kokonaisvaltaisesti ja olin virkistynyt, kun Jouko vei minut takaisin rautatieasemalle. Kiitos ystäville! Piditte minua kuin "piispaa pappilassa." Jumala palkitkoon kaiken runsaasti.

Pikajuna 274, Oulusta-Tampereelle, lähti 23.52. Kävin välittömästi nukkumaan vaunun 35 alapetille nro 113. Yläpetin nuori oli menossa Helsinkiin. Junan tuloaika Tampereelle oli 5.48. Laitoin kellon soimaan, mutta en herännyt aamulla kellon soittoon. Heräsin klo 6.00. Tuli hetkeksi paniikinomainen tunne. Tajusin vain, että nyt pitää hypätä junasta ulos ja vähän äkkiä. Unenpökkyrässä pomppasin pystyyn. En ehtinyt pukeutua kunnolla. Vaatteet repsottaen, paidannapit ja kengännauhat auki, tukka pystyssä ja silmät ristissä heittäydyin junasta ulos matkatavarani käsissäni. Näky oli koominen. Olin kuin ulosheitetty tai jostakin karannut. Konduktööri teki viimeisiä tarkistuksia ja juna lähti kohti Helsinkiä. Ehdin varmistaa häneltä ja kysyä, että olenko nyt Tampereella? Sain myöntävän vastauksen. Onneksi asemalla ei ollut ketään ihmisiä ja junassa olevat nukkuivat kaikessa rauhassa. Minäkin sain pukeutua rauhassa ja oikoa hiuksiani. Uusi seikkailu oli alkamassa.

Kesäinen ja aurinkoinen Tampere otti minut ystävällisesti vastaan ja pääsin hyvissä ajoin Aitolahden Adventtikirkkoon. Sain rauhoittua kauniin järven rannalla ja katsella ja kuunnella lintujen ja luonnon ääniä. Kokoukset alkoivat klo 10.00. Esityslista oli pitkä ja sitä ehdittiin käydä läpi vain osittain. Kaksi ruokailua antoi pienen hengähdystauon tiiviille kokoustyöskentelylle. Kokous jatkuu 14.6. Kallioniemessä. Tapasin monia tuttuja ja heidän näkemisensä ja keskustelut heidän kanssaan rohkaisivat tosi paljon. Kiitos kaikille yhteisesti! Kiitos Markku Heinäselle kahdesta enkelistä, jotka sain tunnustuksena sympatia-keräykseen osallistumisesta. Toinen enkeli oli yli metrin mittainen pajutyö ja toinen pienempi versio. Matkustin kotiin kahden enkelin seurassa. Toivottavasti sain itse olla kolmantena enkelinä, jollekin lähimmäiselleni tällä matkalla.

Tampereen asemalla tapasin afganistanilainen Rafie Rahmanin. Hän oli kuin pieni enkeli, erittäin iloinen ja ystävällinen. Hän oli palaamassa tyttöystävänsä luota, kotiinsa, Seinäjoelle. Rafie puhui hyvin suomea, koska hän on asunut maassamme jo seitsemän vuotta. Hänen perheellään on ravintola Seinäjoella. Sain antaa hänelle hengellisen kirjan. Hän otti kirjan mielellään ja lupasi lukea sen.

Pikajuna 265, lähti Tampereelta klo 22.11, ja se oli Oulussa klo 5.02. Minulla oli makuupaikka vaunussa nro 34, alapetillä nro 109. Nyt en luottanut junan herätyskelloon, vaan asensin herätyksen matkapuhelimeeni. Näin minun olisi pitänyt tehdä myös edellisenä iltana. Yläpetin 14-vuotiasta poikaa kehotin tulemaan eräriparille Kuusamoon. Hän sanoi menevänsä rippikouluun tänä kesänä Kemissä. Minulla oli rauhallinen hetki aamulla, koska heräsin hyvissä ajoin. Kirjoitin muistokirjoituksen hengelliseen kirjaan, jonka jätin 14-vuotiaan pojan "repun" (kangaslaukku) päälle. Tunsin häntä kohtaan sääliä ja sympatiaa, koska hän kertoi olevansa yksinhuoltajaäidin ainoa poika. Hänellä oli kyllä velipuoli, jonka luona hän oli ollut kylässä. Hän kertoi käyvänsä kerran kuussa katsomassa häntä. Hieno asia, että heillä on läheiset välit. Kiltin näköinen poika jäi nukkumaan kaikessa rauhassa, kun poistuin junasta iloisella mielellä enkeleitä kainalossani kantaen. Oli mukava yllättää kaveri hyvällä kirjalla.

Linja-auto lähti Kuusamoon aamu kuudelta. Huomasin penkin verkkopussissa lehden, jossa oli ristikko. Ristikoiden täyttäminen on harrastukseni. Sain ristikon kokonaan täytetyksi matkan aikana. Ollessani Taivalkoskella, arkkitehti Hannu Hiltula soitti ja sanoi, että Karpalon piirustukset ovat valmiina. Kun pääsin Kuusamoon klo 9.00, kävin hakemassa piirustukset ja vein ne taloyhtiön isännöitsijälle. Taloyhtiö voi nyt hakea rakennuslupaa Karpalolle. Pian tulee suunnittelutyöstä laskut. Rukoilen, että Kuusamon ETRA ry:n tilillä olisi silloin katetta, että pystymme maksamaan laskumme ajallaan. Tänään tuli kirje Heinolasta, jossa aloitimme Annen kanssa yhteisen taipaleen vuonna 1976. Kirjeessä oli 20,- euroa Karpalolle. Tiesin lahjoittajan olevan pienituloinen ja sen tähden lahjoitus lämmitti ja ilahdutti mieltäni erityisen paljon. Se oli uhraus. Tämä hanke on uskonvarainen, niin kuin Yrjö Myllerin orpokoti -hankekin. Tällä matkalla minua muistutettiin tästä, ystävien kautta, Tampereella.