Elämän ihme on aina hyvin kiehtova aihe. Keväällä luonnon puhe on konkreettisempaa kuin talvella. Jumalan rakkaus ja hänen huolenpitonsa kaikista luoduistaan koskettaa sydäntäni kun katselen kevään merkkejä. Jumala on antanut meille kauniin luonnon oppiaksemme tuntemaan paremmin Jumalan luonteen kauneutta ja jaloutta. Elämän monimuotoisuus yllättää meidät kerta toisensa jälkeen. Nykytekniikalla päästään seuraamaan läheltä sekä mikro- että makromaailmaa. Suuntaammepa tutkimuslaitteemme mihin suuntaan tahansa, niin kaikkialla näemme Luojan käden jäljen. Elämän ihmeet julistavat Jumalan kunniaa. Muistathan psalmin 19, jota tutkimme vastikään aamupiirissämme. Psalmi 19 alkaa sanoilla: "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan." Minun on paljon helpompi uskoa persoonalliseen Jumalaan, joka on kaiken tarkasti suunnitellut ja luonut kuin sattumaan ja kehitysoppiin. Aika ei ole jumala. Aika ei saa aikaan elämän ihmettä. Syntiinlankeemuksen seurauksena elämän monimuotoisuus vaikuttaa pikemminkin hiipuvan ajan myötä kuin lisääntyvän. Kasveja ja eläimiä kuolee jatkuvasti sukupuuttoon ja uusia ei synny tilalle. Ihminen kykenee manipuloimaan olemassa olevaa elämää, mutta Luojaksi hänestä ei ole. Jumalan kädessä on elämä ja kuolema.
Keväisillä lenkkipoluillani näen synnin jäljet tien varsilla lojuvissa roskissa. Valkoinen lumi on talvella kätkenyt roskat vaippansa alle, mutta auringon sulattaessa vaipan pois todellisuus paljastuu. Onko tuuli lennättänyt roskat kaatopaikalle menevien autojen lavoilta? Epäilen, että ei ole! Luulen, että suurin osa roskista on heitetty henkilöautojen ikkunoista. Ovatko nuoret olleet asialla vai vanhemmat? Kysely voisi paljastaa nuoremman sukupolven olevan syypää roskien levittämiseen tienvarsille. Roskien alkuperä kertoo myös siitä, että jätteet ovat olleet nuorten käsissä ennen ilmalentoa tien oheen. Lapsille ja nuorille pitäisi pitää joka päivä siisteyskasvatustunti ja opettaa heille puhtauden ja siisteyden merkitystä. Tällaiset siisteysoppitunnit olisivat aikuisillekin erittäin tarpeellisia. Olisiko sinulla ideoita siihen, miten oppisimme pitämään paikat siistissä kunnossa?
"Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä."
Tämä tehtävämme meidän tulisi pitää mielessämme joka päivä!
Hyvä on muistaa, että sydämemme on myös puutarha, jota meidän tulee "viljellä ja varjella" Jumalan tahdon mukaan. Sanan valo tuo "roskat" esille ja Jeesuksen veri "hävittää" ne pois ja puhdistaa puutarhan. Nyt on kevätsiivouksen aika!
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti