Psalmin 44 avainsanat ovat: "sinä, sinun, sinua, sinusta". Sanat viittaavat Jumalaan. Jumalan voima on saanut aikaan kaikki suuret ihmeet Israelin kansan keskuudessa. Kaikki tappiot, epäonnistumiset, onnettomuudet, häpeä ja pilkkalaulut ovat seurausta Jumalan kansan luopumuksesta ja synneistä. Elämme vihollisen saartamassa maailmassa, joten kaikkien meidän tulee olla valppaina, ettemme tuhoutuisi. Etelä-Suomesta soitettiin tänään ja pyydettiin esirukousta kahden nuoren perheen puolesta, jotka ovat hajoamassa uskottomuuden tähden. Lapset joutuvat kärsimään vanhempien syntien tähden. Turvattomuus ja hätä, lisääntyy. Kuka kuivaa tuskan ja kärsimyksen kyyneleet näidenkin pienokaisten silmistä? Kuka parantaa haavat ja lohduttaa murtuneita sydämiä? Ei löydy ketään muuta kuin Jeesus. Jeesus on ainoa toivo elämän jatkumiselle.
"Me jatkoimme rakentamista. Muuri oli jo koko pituudeltaan puolessa korkeudessa, ja siitä kansa sai intoa työhön." (Neh. 3:38.) Tämä aamuvartiojae sopii jälleen kerran oikein hyvin myös seurakunnallemme Kuusamossa. Mekin olemme rakennuspuuhissamme nyt puolessa välissä. Toivottavasti "kansa" saa intoa tulla yhteistyöhön kanssamme, että saamme työn valmiiksi mahdollisimman pian. Herra antaa intoa työhön! Aikaa ei ole hukattavissa. Vihollinen on kiihdyttänyt toimintaansa paha mielessä. Jumalan lasten on noustava puolustamaan totuutta. Rukoilevat kristityt ovat voimakkaita ja Herran työ etenee Pyhän Hengen voimassa. Liittykäämme yhteen hengessä ja totuudessa, sillä senkaltaisia rukoilijoita Isä tahtoo.
tiistai 5. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti