Meillä on tänä päivänä käytössämme monia kanavia joita pitkin voimme lähettää tietoa ja informaatiota toisillemme. Suosituin ja nopein keino yhteyden saamiseksi taitaa olla matkapuhelin tekstiviesteineen ja sähköposti.
Jumalalla on myös omat tehokkaat tapansa ottaa meihin yhteyttä.
"Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat." (Hepr. 1:1,2.)
Jeesuksen kautta Jumala ja hänen tahtonsa on ilmoitettu meille kaikkein voimakkaimmin ja selvemmin. Opimme tuntemaan Jeesuksen, sanan kautta. Meidän on kuitenkin muistettava, että Raamatun lukeminen ei välttämättä takaa, että tunnemme Jeesuksen henkilökohtaisesti. Jeesuksen päivittäinen vastaanottaminen Vapahtajana ja Herrana rakentaa elävää suhdetta, jossa Jumalan tuntemus kasvaa. Avautuminen ja antautuminen ovat avainsanoja suhteen muodostumisessa. Läheiset ihmissuhteet muodostuvat myös samojen periaatteiden mukaan kuin jumalasuhdekin. Ihmissuhteiden kohdalla avautuminen ja antautuminen voivat olla kohtalokkaita. On suuri riski avautua ja antautua suhteeseen, kun ei ole varma siitä miten suhde kehittyy tulevaisuudessa. Olen työssäni tavannut paljon särkyneitä sydämiä. Sydämet ovat särkyneet, koska läheisistä ihmisistä on tullut jopa pahimpia vihamiehiä. Ihmisiin pettyneet samaistavat kokemuksensa helposti myös Jumalaan. Ihminen on onneton, jos hänellä ei ole ketään luotettavaa ystävää, jonka seurassa hän voi olla avoin, oma itsensä ja tuntea silti itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi.
Onneksi meillä on Jeesus, joka on aina luotettava ystävä. Hän ei koskaan petä eikä jätä. Jeesuksen ystävyys on parasta mitä ihminen voi kokea. Kun olemme rakentaneet elämämme hänen varaansa, niin selviämme elämän myrskyissä ja rajuilmoissa. Usein ihmiset löytävät suhteen Jeesukseen, kun he ovat joutuneet elämässään haaksirikkoon. Läheinen jumalasuhde auttaa ihmissuhteissa. Jumalasuhde on tärkein suhde, jonka elämässämme muodostamme, joten siihen kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Onko sinulla etäinen vai läheinen suhde Jeesukseen?
Lähden nyt kentälle... muistattehan rukouksin ...
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti