"Minä lähetin hänelle sanan: "Se, mitä sanoit, on aivan perätöntä. Olet itse keksinyt kaiken." "He tahtovat vain pelotella meitä, sillä he uskoivat meidän säikähtävän ja jättävän työn kesken. Mutta minä sain tästä lisää rohkeutta." (Neh. 6:8,9.) Nehemia ei säikähtänyt vastustajien pelottelua. Hän sai lisää rohkeutta. Jumala paljasti hänelle salajuonet. Hän ei mennyt vihollisen virittämiin lankoihin missään vaiheessa, suorittaessaan Herralta saamaa tehtävää. Ihmiset puhuvat usein Jumalan palvelijoista perättömiä juttuja estääkseen Herran työn etenemisen. Pelottelu ja uhkailu ovat vihollisen aseita. Tänä päivänä vihollinen käyttää soluttautumistekniikkaa hajottaakseen uskovien yhteyden. Vihollisen agentit pukeutuvat lammasten vaatteisiin, jotta heidän paha, petollinen, ja raateleva sydämensä ei paljastuisi. Sisäpiiriin soluttautuneet työn vastustajat ovat kaikkein tehokkaimpia aseita pahan palveluksessa. Vihollisen apureita ei huomata, koska he vaikuttavat olevan samalla puolella Jumalalle uskollisten kanssa. Järkyttävää oli aamulla lukea Neh. 6-luvusta, kuinka vastustajat yrittivät saada Nehemian satimeen palkkaamalla profeettoja kavalien suunnitelmiensa välimiehiksi. Olen usein kuullut puhuttavan "palkka papeista", mutta tänä aamuna jäin miettimään "palkka profeettojen" ovelaa toimintaa. Tekstissä mainittiin Semaja, Delajan poika, Mehetabelin pojanpoika tällaisena palkattuna profeettana ja myöskin naisprofeetta Noadja. Niitä oli muitakin, joiden sydämen tämän maailman mammona oli sokaissut toimimaan valheellisesti. Bileam oli myös "palkka profeetta", jota kiinnosti raha enemmän kuin Jumalan kansan menestys.
Jes. 58-luvussa kerrotaan sortuneiden muurien korjaajista. Oletko miettinyt keitä ovat nuo muurien korjaajat? Missä muurissa on aukoja, joita meidän pitäisi muurata umpeen? Suosittelen sinulle, että lukisit Jes. 58-luvun huolella rukouksen hengessä. Voit saada työnäyn ja löytää oman paikkasi ja tehtäväsi muurinaukossa!
Psalmi 46 vahvisti turvallisuuden tunnetta ja sana: "Lakatkaa te huolehtimasta!" ei anna lupaa murehtimiselle.
Illalla olin Mikaelin kanssa sillalla ja katselin kuinka kivet lensivät jokeen. Joessa oli paljon vettä ja sen virtaus oli huomattava. Meistä vähän edempänä uiskenteli sorsapari kevätpuuhat mielessään. Lintutornissa kävimme katsastamassa lintuja, joita olikin erittäin paljon. Tornissa kiikaroi kuuden hengen ryhmä, joista osan tunsin hyvin. Eräs heistä oli vastikään käynyt vierailulla Terhon koululla. Komeat laulujoutsenet lensivät matalalla ja ne kajauttivat kunnon sävelmän vasten tyyneen veteen. Pullea ruskea "piisku" oli noussut jään päälle sukimaan turkkiaan. Kun olimme leikkipuistossa, Mikael näki kauempana järven rannalla korkean kukkulan. Kukkula kutsui selvästikin Mikaelin valloitusretkelle, koska hän sanoi minulle, että mennään tuonne! Kukkula kiinnosti enemmän kuin leikkipuiston keinut ja kiipeilylaitteet. Kukkulan laelta avautui avaran raikas keväinen maisema ja ilman täytti lintujen äänekäs kevätkonsertti. Luontoretki oli virkistävä. Kevät on herättänyt talviuniltaan niin luonnon kuin ihmisetkin. Paluumatkalla autolle Mikael jäi ihmettelemään ja ihailemaan suuria rekka-autoja ja nostureita, joita oli tosi paljon Kuusamon liikuntakeskuksen parkkipaikalla. Kuulin kehotuksen: "Ukki menee ajamaan!" Totesin Mikaelille, ettei ukki osaa tuollaisia autoja ajaa. Siihen tarvitaan erikoismiehiä. Liikuntakeskuksessa on tulevana viikonloppuna perinteiset Kuusamon messut. Messut keräävät väkeä keskustaan, ilmeisesti melko paljon.
torstai 7. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
On rohkaisevaa kuulla, että sinulle avautui Raamatusta näky Jumalan voimasta, joka kuljettaa teitä siellä Kuusamossa Jumalan viitoittamaa tietä.
On totta, että tämä maailma on täynnä paholaisen yrityksiä murskata Jumalan työ. Mutta toisaalta, siellä, missä paholaisen tihutyöt ovat ilmeisimmät, siellä Jumala on luvannut olla lastensa suojana ja voimana. Jos me huudamme Herraa avuksemme, silloin se, joka päättää, mitä tapahtuu, on Jumala! Pahan voimilla ei silloin ole mitään valtaa Jumalan omiin ilman Jumalan suostumusta. Jumala on tämän maailman todellinen valtias ja paholaisella on valtaa vain silloin, jos Jumala hyljätään.
Kuitenkin joskus me tarvitsemme todisteita omasta pahuudestamme, että silmämme avautuisivat näkemään karmean todellisuuden oman sydämemme pahuudesta. Silloin hetkellisesti näyttää siltä, että paholainen saa meistä voiton. Mutta jos hädässämme huudamme Herraa avuksi, Jumala voi muuttaa pahankin tuhotyöt meidän ja seurakuntamme iankaikkiseksi parhaaksi.
Kiitos sinulle, joka olet tämän kirjoituksen kirjoittanut jo 8.5.2009.
Sinulla on tässä hyvä ja rohkaiseva sanoma. Tekstistäsi näkyy, että olet paljon ajatellut elämän tärkeitä kysymyksiä ja löytänyt vastauksia Raamatusta.
Kiitos kun kirjoitit ja rohkaisit näin kaikkia lukijoita.
Kirjoitin tämän viestin 11.2.2010.
Sinua Siunata tahdon!
Lähetä kommentti