Evankeliumeja lukiessamme meille muodostuu tietynlainen kuva Jeesuksen persoonasta. Minkälainen kuva sinulle on muodostunut hänestä? Oletko tunnistanut Jeesuksessa hänen jumaluutensa, maailman Vapahtajan, sinun Vapahtajasi? Jeesuksen lapsuudesta, nuoruudesta ja mieheksi varttumisesta on kerrottu Raamatussa melko vähän. Olette voineet seurata elämääni n. 3,5 vuoden ajan blogini tekstien välityksellä. Tämä on sama aika kuin Jeesuksen julkinen toiminta. Tämä aika on hyvin lyhyt. Suurin osa eli n. 30 vuotta Jeesuksen maanpäällisestä elämästä on meiltä salattu. Simeonin siunausrukouksesta, hänen Marialle lausumistaan sanoista ja
Luukkaan kirjaamasta kommentista saamme ensimmäisen kuvauksen
Jeesuksesta, ellei oteta huomioon profeettojen - ja psalmien
kirjoituksissa olevia Messias ennustuksia.
"Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa." (Luuk. 2:21.) Sitten noin neljäkymmentä päivää myöhemmin Joosef ja Maria veivät esikoispoikansa Jerusalemin temppeliin Herran eteen. Tähän toimitukseen liittyi puhdistautuminen ja esikoispojan pyhittäminen Herralle. Pyhittämisen toimittanut pappi suoritti tehtävän rutiininomaisesti havaitsematta toimituksessa tai lapsessa mitään erikoista. Tässä on meille vakava muistutus siitä, että kirkollisia toimituksia voidaan suorittaa ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Kun toimitus oli suoritettu, tilanne olisi mennyt ohi kenenkään huomaamatta, mutta juuri tuolla hetkellä temppeliin tuli Pyhän Hengen johtamana hurskas Herran palvelija Simeon, joka Pyhän Hengen vaikutuksesta tunnisti Jeesuksen maailman Vapahtajaksi. Rutiininomainen rukous vaihtui Hengen täyttämäksi pyhittäytymisrukoukseksi. "Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." Myös naisprofeetta Hanna tuli temppeliin Pyhän Hengen johtamana ja vahvisti Simeonin todistuksen Kristuksesta ja ylisti Jumalaa samasta syystä kuin Simeon. --- "Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä." (Luuk. 2:30-35, 39,40.) Vapahtajan tunteminen kirkastuu Pyhän Hengen vaikutuksesta!
Huomaa, että Luukas ei kerro Herodeksen toimeenpanemasta Betlehemin lastenmurhasta ja Jeesuksen ja hänen vanhempiensa Egyptiin suuntautuneesta pakomatkasta lainkaan, vaan kertoo Jeesuksen ja hänen perheensä menemisestä suoraan temppelistä Galilean Nasaretiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti