Meidän aikamme muistuttaa vedenpaisumusta edeltävää - ja Sodoman ja Gomorran aikaa.
Minkälaisen kuvan Raamattu antaa näistä ajoista?
"Maa oli turmeltunut Jumalan edessä ja tullut täyteen väkivaltaa. Kun Jumala katsoi maata, hän näki, että se oli turmeltunut, sillä kaikki liha maan päällä oli turmellut vaelluksensa." (1. Moos. 6:11,12.)
"Herra näki, että ihmisen pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki hänen sydämensä ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat." (1. Moos. 6:5.)
"Herra sanoi: "Koska valitushuuto Sodoman ja Gomorran vuoksi on suuri ja koska niiden synnit ovat hyvin raskaat, minä lähden alas katsomaan, ovatko niiden asukkaat tehneet kaiken sen, mistä minulle on valitettu, vai eivät. Tahdon tietää sen." (1. Moos. 18:20,21.)
Herra näkee ja tietää myös meidän aikamme elämän maan päällä.
Mitä hän näkee?
Saman mitä mekin näemme ja kuulemme uutisissa. Väkivallanteot täyttävät maan. Laittomuus on lisääntynyt kaikkialla. Juhlintaa, juopumusta ja hillittömyyttä on seurannut kaikenlaiset rikokset.
Avoin jumalanpilkka on päivä päivältä täyttävä syntimitan ja Jumalan tuomiot tulevat vääjäämättä tämän maan päälle äkkiarvaamatta kuten ennenkin.
Kaikki pahan purkaukset ovat meille parannuskutsuja. Jumala toivoo, että kääntyisimme hänen puoleensa, tunnustaisimme ja hylkäisimme syntimme ja ottaisimme vastaan Jeesuksen ja hänen armonsa uudistavan voiman. Jumala haluaa pelastaa meidät. Elämän säilyttäminen on Jumalalle paljon mieluisampaa kuin sen hävittäminen. Sen tähden hän kerta toisensa jälkeen kutsuu meitä luokseen.
"Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä." (Ilm. 22:17.)
maanantai 2. lokakuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti