"Varokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta. Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan "tänä päivänä", ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi. Mehän olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme loppuun asti vahvoina siinä luottamuksessa, joka meillä alussa oli." (Hepr. 3:12-14.)
Tämä varoitus on hyvin ajankohtainen, koska luopumista on niin paljon. Epäusko on suurin syy siihen, että ihmiset luopuvat elävästä Jumalasta ja hänen tahtonsa seuraamisesta.
Kun ihminen alkaa katsoa väärään suuntaan, niin voima katoaa. Itseluottamus ja vikojen etsiminen kaikkialta muualta, paitsi omasta sydämestä, johtaa luopumuksen tielle. Mieli sokeutuu ja sydämestä katoaa myötätunto ja rakkaus. Maailman henki tulee ryminällä sisälle sydämeen, jos ovi on avoinna. Sydämemme ovi pitää olla kaiken aikaa suljettuna maailmalle, mutta avoimena Jeesukselle ja hänen Hengelleen. Pyhä Henki varoittaa meitä joka hetki vaaroista, jotka uhkaavat meitä. Hän tekee sen Jumalan sanan kautta. Jos emme lue Raamattua ja rukoile, niin sydän kiintyy tähän maailmaan ja taivasasiat jäävät taka-alalle. Elävästä Jumalasta luopuminen johtaa meidät kuolleen epäjumalan luo. Jos ihminen ajattelee luopua kaikista jumalista, niin se ei onnistu. Kaikilla ihmisillä on joku jumala, elävä tai kuollut. Se asia, joka ottaa huomiomme, aikamme, voimamme, varamme jne. on meidän jumalamme. Kenelle kuuluu sydämemme, hänen me olemme, hän on meidän Herramme ja Jumalamme! On turvallista luovuttaa koko elämä Jeesukselle ja ajatella häntä kaiken päivää ja palvella häntä. Kun hän täyttää päivämme kokonaan, niin elämämme on sellaista, mistä olemme aina unelmoineet. Ei kuitenkaan välttämättä ulkoisesti vaan ennen kaikkea sisäisesti. Kun sydämessä on uusi maa ja uusi taivas, niin tämän maailman koettelemukset, huolet, vaikeudet ja ahdistukset eivät murskaa meitä toivottomuuteen! Synti kaikissa eri muodoissaan pettää meidät suurilla ja tyhjillä lupauksilla, jotka eivät toteudu. Jumalan lupaukset toteutuvat: ehdottomat varmasti ja ehdolliset Kristuksessa pysymisen kautta! Älkäämme luopuko elävästä Jumalasta!
torstai 5. lokakuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Eräs 19-vuotias nuori neitonen koki voimakkaan Pyhän Hengen puhuttelun tätä kirjoitusta lukiessaan. Hän kertoi siitä minulle fb:n yksityisviestissä. Kiitos Herralle, että blogillani on lukijoita ja he saavat rohkaisua. Ei ole siis turha kirjoittaa!
Lähetä kommentti