torstai 10. lokakuuta 2013

Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä


 
Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aamulla nostin lipun salkoon. Mukavasti lippu liehui tuulessa. Lipun lasku venähti vähän pitkäksi. Tähdet jo tuikkivat taivaalla, kun lippua laskin. Lapsuudesta muistui mieleeni "Metsämiehen laulu", jota koulussa laulettiin. Laulussa ei ollut kuitenkaan kaikkia Aleksis Kiven kirjoittamia runon säkeistöjä ja joissakin säkeistöissä oli hieman eri sanat.


METSÄMIEHEN LAULU


 1.      Terve metsä, terve vuori
          Terve metsän ruhtinas!
          Täs on poikas uljas, nuori;
          Esiin käy hän, voimaa täys,
          Kuin tuima tunturin tuuli.

  2.     Metsän poika tahdon olla,
          Sankar jylhän kuusiston,
          Tapiolan vainiolla
          Karhun kanssa painii lyön,
          Ja maailma unholaan jääköön.

   3.    Viherjäisell laattialla,
           Mis ei seinät hämmennä,
           Tähtiteltin korkeen alla
           Käyskelen ja laulelen,
           Ja kaiku ympäri kiirii.

    4.    Kenen ääni kiirii siellä?
           Metsän immen lempeän;
           Liehtarina miehen tiellä
           Hienohelma hyppelee,
           Ja kultakiharat liehuu.

     5.   Ihana on täällä rauha,
           Urhea on taistelo:
           Myrsky käy ja metsä pauhaa,
           Tulta iskee pitkäinen
           Ja kuusi ryskyen katuu.

      6.  Metsän poika tahdon olla,
           Sankar jylhän kuusiston,
           Tapiolan vainiolla
           Karhun kanssa painii lyön,
           Ja maailma Unholaan jääköön.
          Aleksis Kivi (1866)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako Kiven runossa sana: pitkäinen, salamaa?

Paavo Hautala kirjoitti...

Kysyin asiaa Irmalta. Irma sanoi sen tarkoittavan salamaa. Pitkäisen jälkeen kuusi ryskyen kaatuu. Näin tapahtuu usein salaman jälkeen.