Torangin koululla oli tänään perinteiset LC Kuusamo / Pohjanakkojen järjestämät Hyvän Olon messut. Karpalo oli saanut kutsun tulla messuille esittelemään toimintaansa. Olimme koko päivän Raitan kanssa myymässä Karpalossa leivottuja erilaisia terveyspipareita sekä srk:n sisarten tekemiä käsitöitä ja Reiman puutöitä. Meillä oli myös kortteja, adresseja, kirjoja, arpoja ym. Eri järjestöillä ja Torangin koulun eri luokilla oli omat myyjäispöytänsä. 7 C- luokan hyväksi ostin yhden arvan ja voitin sillä bambu-kulhon. Meidän pöydässämme piparit ja arvat tekivät kaikkein parhaiten kauppansa. Pöytämme molemmilla puolilla esiteltiin terveystuotteita. Teemulla ja Irmelillä kumppaneineen oli superruokia. Sain maistaa aitoa pihkalla maustettua taivalkoskelaista lähdevettä ja Synergy Worldwidean antioksidantti-juomaa. Sain myös tilaisuuden testata verisuonteni kunnon sähköisellä laitteella, joka kytkettiin tietokoneeseen. Verisuonteni kunto oli ilahduttavan hyvä. Tällä hetkellä verisuonteni kunto vastaa minua kahdeksan vuotta nuoremman miehen verisuonten kuntoa. Verisuonteni kunto kuului luokkaan, B. A-luokka on täysin puhtaan verisuoniston kuntoisuusluokka ja B-luokka on toiseksi paras luokka. Olin testin tuloksesta erittäin ilahtunut. Uskon, että Terveysprojekti Karpalo -kurssilla on tässä asiassa sanansa sanottavana. Jos tämä testi olisi otettu reilu vuosi sitten, niin tilanne olisi ollut varmaan aivan toisenlainen eli huonompi. Suosittelen teitä kaikkia tulemaan kurssille 21.-26.5.2013 Kuusamon Loma-Ajakkaan, niin tekin saatte puhtaat verisuonet. Ilmoittautumisen voit suorittaa netissä Terveysprojekti Karpalon kotisivuilla.
Messuilla nuoret esittivät paljon musiikkiohjelmaa ja liikuntaesityksiä. Muotinäytös esitteli tulevan kesän muotia. Pieni tumma tyttö värikkäissä puvuissa oli yleisön ehdoton suosikki. Oli mukava tavata tuttuja ihmisiä ja tutustua uusiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti