"Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." (Matt. 7:7,8.)
Tänään saamme lähteä uuteen armon päivään rohkaisevan lupauksen kanssa. Jumala on antanut tämän lupauksen kaikille. Lupauksessa on kolme tärkeää sanaa: anokaa, etsikää ja kolkuttakaa. Anominen, etsiminen ja kolkuttaminen on aktiivista toimintaa, jonka Pyhä Henki herättää ihmisen sisimmässä, kun Jumalan rakkaus vetää häntä puoleensa. Jumalan tahdon mukaiseen anomiseen tulee aina vastaus. Vastaus voi olla kyllä, ei tai odota.
"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä." (Matt. 6:33.) "Kaikki tämä", pitää sisällään elämän jokapäiväiset tarpeet, kuten "ruoan, juoman ja vaatteet jne".
Herralla on valta sulkea tai avata ovia. Jos hän sulkee meiltä jonkun oven, niin hän tekee sen meidän parhaaksemme. Suljettujen ovien taakse jäävät sellaiset asiat, jotka eivät ole meille hyväksi tai eivät ole meille tarkoitettuja. Herra näkee jokaisen oven takana olevan pahan, joka vahingoittaisi meitä tai lähimmäisiämme, siksi hän sulkee ne meiltä. Kaikki ovet eivät johda Jumalan suunnitelmien toteutumiseen elämässämme, siksi hän sulkee ne meiltä pois, kun kuljemme rukoillen. Herra neuvoo meitä astumaan sisään niistä ovista, jotka antavat meille mahdollisuuden kirkastaa hänen nimeään. Anominen ja etsiminen auttavat meitä löytämään Jumalan mahdollisuuksien ovet.
Ilmestyskirja piirtää eteemme kolkuttavan Jeesuksen. Jeesus seisoo meidän sydämemme oven takana ja toivoo pääsevänsä ohjaamaan elämäämme sisältä käsin. Hän ottaa vastuun elämästämme heti, kun avaamme oven, kutsumme hänet sisään ja annamme hänelle valtuudet ohjata elämäämme. Jeesuksen ohjauksessa oikeat ovet avautuvat, koska hänellä on niihin oikeat avaimet.
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti