Koin eilen suuren siunauksen ohjatessani erästä sisarta rukouskammioon. Kun hän astui sisään ja kuunnellessaan opastustani, hän sanoi, että tämä paikka on kuin puutarha. Voi, miten kaunis ajatus! Tämä onkin nyt rukouspuutarha eikä rukouskammio. Kammiosta tulee mieleen hautakammio. Hautakammio on kuollut paikka. Puutarha on kaunis, elävä ja virkistävä paikka, jossa vedet virtaavat, kukat kukkivat ja puut kantavat hedelmää. Puutarhassa on ihana tuoksu! Herra vaihtoi nimen; kammiosta tuli puutarha! Tämä ajatus on innoittanut minua valtavasti. Herra on vuodattanut siunauksen sateita yllemme ja rukouspuutarhassa alkaa nyt näkyä elämän merkkejä. Herra on antanut minulle ihmeellisiä lupauksia rukouspäivien aikana, kuten myös muille rukoilijoille. Eräs ihme on se, että sain rukousvartion alussa lupauksen:
"Herra minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille." (Hab. 3:19.)
Sitten rukousvartion puolessa välissä sain uuden lupauksen, joka vahvisti em. lupausta. Herra halusi näin täydentää alussa antamaansa lupausta.
"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksessä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa." (Hab. 3:17-18.)
Kun luen Jumalan lupauksesta sanat: ei vielä, niin mieleeni tulevat sanat: kohta on - tai pian on. Kohta viikunapuu on kukassa, kohta viiniköynnöksissä on rypäleitä, kohta oliivipuu kantaa hedelmää, kohta pelloilla kypsyy vilja, kohta aitauksessa on lampaita ja kohta tarhassa on karjaa.
Näin tulee käymään, koska Herra vuodattaa lupauksensa mukaan siunauksensa "kaiken lihan päälle"! On suuri etuoikeus, että Herran omilla on nyt Kuusamossa yhteinen rukouspuutarha, jossa voimme nähdä hengellisen elämän merkkejä. Jeesuksen risti, Isän kämmenet, palava rakkaus, Hengen tuli, Jumalan lupaukset ja siunauksen sateet luovat meissä ja kaupungissamme koko ajan uutta elämää.
Jumala asetti ihmisen puutarhaan. Eden-koti oli puutarha, jossa ihminen sai olla jonkin aikaa hyvin lähellä Jumalaa. Synti karkotti heidät pois tästä ihanasta puutarhakodista. Siksi kaikki ihmiset sairastavat samaa tautia: paratiisista karkotetun kompleksia. Tämän taudin voi parantaa vain Jeesus. Getsemanen puutarha oli Jeesuksen rukouspuutarha, jossa Jeesus taisteli ja voitti paholaisen kautta tulleet kaikki viimeisetkin kiusaukset. Getsemanen rukouspuutarhasta alkoi Vapahtajamme Via Dolorosa, kärsimysten tie. Verikyyneleet olivat ensimmäiset pisarat meidät puhdistavalle kaksoisvirralle, joka kuohui täydellä voimallaan Golgatan kummulla. Herra on uskonut meille sovituksen viran ja tähän virkaan kuuluu esirukouspalvelu, johon meidät on kutsuttu yhdessä toinen toistemme - ja ennen kaikkea Jeesuksen kanssa. Jeesus on ylimmäinen pappimme taivaallisessa pyhäkössä. Hän antaa meille sovituksen siunauksen, kun tulemme hänen luokseen uskossa.
"Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr. 5:16.)
Tarvitsemme sitä kaikki juuri nyt! Kuusamo tarvitsee, Suomi tarvitsee ja koko maailma tarvitsee armoa, laupeutta, apua ja pelastusta. Ottakaamme Jumalan armo vastaan, niin ettei se jää turhaksi. Armon hylkääminen on suurin onnettomuus, joka meitä voi kohdata. "Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa." (Ilm. 22:21.)
maanantai 7. marraskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Oli vaikuttavaa astua Paavon suunnittelemaan puutarhaan, jonka Herra oli johdattanut sisustamaan kauniiksi hiljentymisen ja Jumalan kohtaamisen keitaaksi.
Sain lupauksen Room.5:15 "Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi."
Tämä lupaus koskee myös minua! Kiitos Herralle!
Minulle rukouspuutarha toi mieleeni Jeesuksen elämän maan päällä. Jeesus rukoili toimintansa aikana paljon, oli näin yhteydessä Isään Jumalaan ja viimeisenä yönä Jeesus Getsemanen puutarhassa kamppaili ja oli rukouksen kautta yhteydessa Jumalaan, sai voiman ylhäältä kulkemaan sen tien loppuun asti, mikä hänen tarkoituksensa oli maan päällä, kuolla, että meillä olisi elämä.
Samoin meillä, vain rukouksen kautta saamme voiman ylhäältä toteuttaa Jumalan tahtoa elämässämme täällä.
Tämä rukouspuutarha on rukoilijoille Jumalan kohtaamisen paikka. Jumala vastaa pyyntöihimme tahtonsa mukaan ja antaa Pyhän Hengen voimaksemme ja turvaksemme, niinkuin antoi Jeesukselle kärsimyksn ja kuolemankin hetkellä. Jeesus sanoi riipuessaan ristillä: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni".
Raija
Kun valmistin rukouspaikkaa, niin en tiennyt etukäteen, että kammiosta tulisi puutarha. Getsemanen puutarha oli Jeesuksen ja hänen opetuslastensa hiljentymispaikka, muulloinkin kuin Jeesuksen vangitsemisen yönä. Herra antoi Kuusamoon rukouspuutarhan kaikille, jotka haluavat rukoilla ja hiljentyä Herran edessä. Rukousketjun jälkeen rukouspuutarha säilytetään edelleen samassa käytössä. Sinulle, Raija, toimitetaan ajanvarauskirja kirppikselle. Tähän kirjaan voivat kaikki halukkaat varata itselleen hiljentymisajan. Rukouspuutarhaan pääsee kirppiksen kautta, koska kirppiksen pitäjällä on avain, jolla hän voi avata "puutarhan portin ja päästää lampaat sisään Herran tarhaan"! Herra vartioi omia lampaitaan, ettei sudet pääse hyökkäämään lampaiden kimpuun raatelemaan niitä.
Siunausta elämäänne!
Vietin rukouspuutarhassa kolmen viikon rukousvartion aikana monta tuntia. Minulle kertyi 18 lupauskiekkoa, joissa oli seuraavat lupaukset:
1. Ps. 46:2
2. Ps. 145:18-19
3. Saarn. 4:9-10
4. Hab. 3:17-18
5. Hab. 3:19
6. Matt. 18:21-22
7. Joh. 8:32
8. Room. 1:16-17
9. Room. 5:1
10. 1. Kor. 2:9
11. Ef. 1:5
12. Fil. 4:6-7
13. Kol. 3:4-5
14. 2. Tess. 2:13
15. 2. Tess. 3:3
16. Hepr. 4:14-16
17. Hepr. 13:6
18. 2. Piet. 1:9-10
Lähetä kommentti