Päivä "pyhällä maaperällä"

Aamupiiri antoi jälleen voimaa ja intoa Herran työhön. Kaikki siunaus ja menestys tulee Herralta. "Kun kuningas luottaa Herraan, luottaa Korkeimman uskollisuuteen, hän ei horju" (Ps. 21:8). Kaikki Herran omat ovat kuninkaan lapsia. Tämä on suuri siunaus. Kiitollisuus valtaa sydämen ja päivän työt voi aloittaa, iloiten.

Tänään oli jälleen kenttätyöpäivä. Lähdin tällä kerralla Posiolle. Mukaan lähti sama kaveri, joka oli kanssani Taivalkoskella 22.3. Lähdimme heti aamupiirin jälkeen. Lunta satoi koko päivän. Tie oli liukas ja ajokeli melko huono, mutta into kenttätyöhön voitti ulkoiset esteet. Posio tarkoittaa Lapin kielellä "kaikkein pyhintä". Teimme siis työtä "pyhällä maalla". Pysähdyimme eräässä maalaistalossa ja vietimme Herran pyhää ehtoollista. Talon isäntä kuuluu seurakuntaamme. Hän täytti viime lokakuussa 90 vuotta, mutta on edelleen aktiivinen ihminen. Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa. Tälläkin hetkellä hän kirjoittaa runoja ja uskonnollisia kirjoituksia lehtiin ja pitää päiväkirjaa. Talo on historiallisesti arvokas se on rakennettu vuonna 1888. Se on siis 121 vuotta vanha. Jumala varjeli tämän kodin sodan kauhuilta. Saksalaiset yrittivät polttaa talon, mutta se ei syttynyt. Herra ei sallinut kodin tulipaloa. Naapurissa lieskat löivät ja savu nousi pilviä päin. Sotilaat yrittivät kaataa tilan jauhoaitan, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet siinäkään tihutyössään. Enkelit olivat väkevämpiä kuin saksalaiset sotilaat. Ko. talo sijaitsee upealla paikalla, kuuluisan Kitkajärven rannalla. Kun astuu sisään tähän hyvin hoidettuun ja hyväkuntoiseen taloon, niin suuren vaikutuksen tekee kodin hyvä, ystävällinen ja lämmin ilmapiiri. Tämän kodin suuressa pirtissä on pidetty paljon seuroja ja hengellisiä tilaisuuksia. Minullakin on ollut etuoikeus pitää useita tupaseuroja tässä kodissa. Tämän päivän tilaisuus oli myös matkamme eräs kohokohta. Herran läsnäolo oli virvoittavaa. Saimme olla "pyhällä maaperällä", kiitos Jumalalle!

Posiolla painoin tänään yli kahtasataa ovikelloa. Ovikellot taitavat soida melko tiuhaan tahtiin, ajattelin, sillä edelläni kulki neljä nuorta jehovantodistajaa, jotka jakoivat värikästä ja erittäin vetoavaa esitettä. Kaksi hyvin pukeutunutta nuorta miestä antoi minullekin tuon esitteen, jossa luki: "Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni". He kutsuivat minut ystävällisesti Posion valtakunnansalille 9.4. klo 20.00 viettämään Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa. Kerroin heille, että vietimme Herran pyhää ehtoollista matkan varrella, kun tulimme Posiolle. Tämä kohtaaminen olisi voinut johtaa pitkään raamatuntutkisteluun, mutta tässä tilanteessa päätin jatkaa matkaani eteenpäin.

Päivän ja illan aikana tapasin paljon tuttuja ihmisiä ja tuttuja kasvoja, koska olen kiertänyt samoilla ovilla jo lähes kaksikymmentä vuotta. Laukussani oli Nykyajan kevätnumeroita ja "Elämän käyttöohje"-kirjoja sekä Prisman muovikassissa "kompiaisrasioita". Myin näitä keräten varoja ensi kesän Eräriparia ja Nuorten Seikkailuleiriä varten. Tämä päivä oli jännittävää seikkailua aamusta iltaan. Välillä piti tarkastaa erään miehen tekohampaita. Kulkea säkkipimeää käytävää rivitalon kellarissa tunnustellen toisella kädellä missä "tie" kulkee. Kuuntelin kiinnostuneena erään miehen ketunmetsästystä. Hän oli juuri viemässä kalanperkuujätteitä kettujen syötiksi. Joku huutaa jostakin talon perältä: "Onko siellä Hautala oven takana?" Saadessaan myöntävän vastauksen hän kutsuu minut sisään peremmälle. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tässä kodissa. Kysyin, että mistä hän minut tuntee, vaikka ei edes nähnytkään minua? Tunsin äänestä. En muista missä yhteydessä olen tämän henkilön tavannut. Hän tunsi hyvin myös vaimoni. Mies oli juuri lukenut samaa kirjaa, jota esittelin hänelle. Hän sanoi kirjan olevan täyttä asiaa. Eräs rva sanoi, että kylläpä tulitte sopivasti. Nyt hän sai juuri sitä mitä hän toivoikin. Olipa mukava, kun satuin olemaan kotona. Ihmiset olivat ystävällisiä vaikka ovikellot soivat ja ulkona oli koko päivän kova lumipyry. Kun palasimme autolle lähteäksemme kotiin, niin rva huutaa meille, että vieläkö teillä on jotain hyvää kassissanne? Hän halusi sittenkin saada suunsa makeaksi. Tämä oli jo toinen tapaus tälle illalle, kun "hihastamme" vedetään jälkikäteen. Kaverini kertoi, että hänen paras kokemuksensa oli se, kun pieni lapsi huutaa äidilleen: "Äitiii... täällä on Jumala oven takana"! En kyllä ihmettele lapsen reaktiota. Kuka tahansa pieni lapsi voisi ajatella näin, kun ovelle ilmestyy yht´äkkiä roteva mustapartainen, lempeäkasvoinen ja hymyilevä mies, jolla sattuu olemaan Jumalan sanaa, lasten raamattukirjoja ja myös "karkkeja repussaan". Sanotaan, että aikuinen nauraa viisitoista kertaa päivässä. Tänään saimme nauraa paljon useammin. Kiitos posiolaiset! Olette mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Muistan teitä rukouksin! Herran siunaus levätköön Posion kotien yllä!