Järjestin tänään hiihtokilpailut 2-15 -vuotiaille lapsille ja varhaisnuorille Kuusamon Tolpanniemen valaistulla ladulla ja Torankijärven ympäristössä. Olen järjestänyt Kuukkeli-kisoja lähes 20-vuoden ajan vuodesta 1990 alkaen. Osallistujia on ollut vuosien varrella runsaasti. Tänä vuonna ilmoittautuneita oli vain 17 ja 15 osallistui kisaan. Tapahtumassa, yleisö mukaan lukien, oli n. 35-40 henkeä. Tänään sattui vähän tuppurainen keli ja kisoja on ollut viime päivinä aika monet. Monille Kuukkeli-kisat ovat olleet ensimmäiset kisat elämässä. Tänä vuonna ainakin kahdelle nämä kisat olivat elämän ensimmäiset. Pojanpojalleni Mikaelille (2 v.) ja Tuomas Leskelälle (4 v.). Molemmat pojat saavat kultamitalin. Mikaelin hiihtomatka ei ollut kylläkään järin pitkä. Hiihtomatka oli vain 30-50 cm, vaikka tavoitteena oli 50 m. Mikaelin ajaksi merkittiin 1 min. Mikaelilla oli niin paljon ihmettelemistä ympärillään, että hänen oli vaikea keskittyä itse kisaan. Kaikki oli niin uutta ja erikoista. Latuviirit kiinnostivat enemmän kuin sauvat ja noita viirejä piti heilutella ja huudella kavereille niitä huiskuttaen, että hei hei! "Sääntöjen" mukaan tämä oli oikeastaan keskeytys, mutta "armo" kävi oikeuden edellä. Tässä sarjassa ei ollut muita hiihtäjiä ja Mikaelia haluttiin kannustaa hyvään hiihtouraan. Tuomas sitä vastoin hiihti oikein reippaasti 220 m ajalla 3.53. Vien huomenna tulokset lehteen ja tilaan mitalit. Viikon kuluttua on sitten palkintojen jako. Kaikki saavat jotakin mukavaa. Eräs ystäväni sanoo usein, että "Kiva kun on mukavaa"! Tämä piti paikkansa tänään ainakin kisojen osalta!
Tänään ma 23.3.09 meillä oli Kuukkeli-kisojen palkintojen jako. Paikalla oli 21 lasta ja vanhempaa. Kaikki saivat palkinnon. Kauniin mitalin, jossa oli sini-valkoinen nauha. Lauloimme mukavia talviaiheisia lastenlauluja ja tietenkin "Maamme"-laulun. "Talvihalla" -laulu jäi soimaan pikku Sofian päähän niin vahvasti, että se piti laulaa kaksi kertaa. Sain kuulla, että Tuomas Leskelälle nämä eivät olleetkaan hänen ensimmäiset kisansa, vaikka hän hiihtikin 3-4 -vuotiaiden sarjassa. Nuorena Tuomas on hiihtouransa aloittanut. Tuuli Pesoselle ja Sofia Leväniemelle nämä olivat ensimmäiset kisat. Heitä en yllä olevassa kirjoituksessa huomannut mainita. Koillissanomat ja Koillismaan Uutiset -lehdet ovat aina julkaisseet kaikkien lasten hiihtotulokset. Se on tietenkin lapsista mukavaa nähdä oma nimi lehdessä ja monesko oli ja mikä oli aika.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mikaelilla on parhaat hiihtovuodet edessäpäin! Kilpailut sujuivat mukavasti katsellen isompien touhuamisia. Ehkä ensi vuonna päästään jo maaliin asti!
Lähetä kommentti