Tunsin tänään kehotusta mennä katsomaan erästä seurakuntamme jäsentä. Hän on sairas vanhempi ihminen ja tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi, koska vain harvat käyvät häntä katsomassa. Muutama päivä sitten hän soitti minulle ja itki puhelimessa, koska hän ei pääse asunnostaan mihinkään. Jalka on kipeä ja käveleminen on vaivalloista. Tämä puhelinsoitto oli kuin hätähuuto: "Tule käymään minun luonani"! Samanlaisia yksinäisiä ja sairaita vanhuksia on varmasti paljon. Luin kerran eräästä järkyttävästä tapauksesta. Yksinäinen ihminen löydettiin kotoaan luurankona. Hän oli ollut monta vuotta kuolleena. Joulukuusi oli rankana tuvassa ja asukas samoin. Suuri määrä avaamatonta postia oli oven takana. Suurin osa varmasti mainoksia ja muuta "roskapostia".
Kun astuin tämän ikääntyneen ihmisen kotiin, niin hänen kasvonsa loistivat kuin kevätpäivän aurinko. Tunsin sydämessäni, että tulin juuri oikealla hetkellä hänen kotiinsa. Hän sanoi saavansa rukousvastauksen. Hän kertoi rukoilleensa aamulla, että tulisin tänä päivänä häntä katsomaan. Oli rohkaisevaa kuulla tämän rukoilevan ihmisen kokemuksia. Siinä kuunnellessani ajattelin, että tälle ystävälle on annettu rukoustehtävä. Tällä tavalla hän voi suorittaa sitä palveluvirkaa, jonka Herra on hänelle uskonut. Minulle selvisi, että tällä kerralla minun tehtäväni oli olla kuuntelija eikä puhuja.
Tänään tutkimme psalmin 18. "Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. --- Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa" (29,31). Tehkäämme näin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti