Koti, uskonto ja isänmaa ovat kestosuosikkeja teemoja, joita käytetään iskulauseina myös poliittisessa valtapelissä. Nämä ovat tärkeitä asioita meille kaikille. Otan tästä "kolmikannasta" esille yhden aiheen lähempään tarkasteluun. Ensin mainitun, Kodin!
Kodin merkitystä elämällemme ei voi koskaan korostaa liikaa. Kaikki tarvitsevat hyvän kodin kasvaakseen ja kehittyäkseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi. Ihmiseksi, joka täyttää omalta osaltaan Luojansa tahtoa ja suunnitelmaa. Kodin vaikutukset ovat kauaskantoisia ja ne eivät rajoitu vain kodin omiin asukkaisiin. Jos vanhemmat ovat jättäneet lapsilleen hyvän esimerkin oikeasta jumalanpalveluksesta ja lapset seuraavat vanhempiensa esimerkkiä tässä tärkeässä asiassa, niin kasvatus ei ole mennyt hukkaan. Kun nuoret lähtevät uskovaisista kodeista maailmalle, he vievät saamansa perinnön mukanaan omiin koteihinsa. Vaikutus laajenee, kun jalot periaatteet tulevat tunnetuiksi uskovien perheiden ympäristössä. Tällä tavoin kodeilla voi olla parantava vaikutus koko yhteiskuntaan. Sanotaan, että koti on yhteiskunnan perusta, millaiset kodit, sellainen yhteiskunta. Mitä sitten voisimme tehdä kotiemme, hyväksi?
Kun menin Annen kanssa naimisiin 6.5.1977, eräs ystävä sanoi minulle jo ennen kuin pappi sanoi Aamen, että kuules Paavo: "Muista, että tuli rukousalttarilla ei saa koskaan sammua! Jos tuli rukousalttarilla sammuu, niin rakkauskin sammuu"! Ystäväni sanoi tämän niin voimakkaasti ja korostetusti, että muistan tämän neuvon kuin eilisen päivän. Tämä oli oikea sana oikeaan aikaan. Tämä neuvo tuli suoraan taivaasta. Rukous on varmasti kodin onnen yksi tärkeimmistä avaimista. Kodissamme on iso puuavain, jossa säilytämme avaimia. Tuossa avaimessa on kolme pykälää. Olen kirjoittanut noihin pykäliin kolme tärkeätä sanaa: "Sana, rukous ja palveleminen"! Tämä puuavain on muutenkin hyvin symbolinen. Siinä on kolme isoa naulaa, jotka muistuttavat Jeesuksen rististä. Nauloja yhdistää ketju, joka muistuttaa rakkaudesta, joka on yhdysside kaikissa suhteissa. Avaimen päässä on kolme pyöreää aukkoa sydämen keskellä jotka sulautuvat toisiinsa ja muodostavat kuin yhden kokonaisuuden. Olen ajatellut siinä kohdassa olevan muistutus Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Sydän muistuttaa, että Jumala on rakkaus. Kolme sanaa, jotka olen tuohon avaimeen kirjoittanut, ovat tärkeitä. Käytäntöön sovellettuina ne todistavat kristillisyyden puolesta paremmin kuin kaikki saarnat. Tämä ajatus puhuttelee minua hyvin, voimakkaasti.
Ensimmäinen koti maailmassamme oli paratiisin koti. Tämä koti oli myös koulu, jossa itse Jumala opetti elämisen aakkosia vastaluoduille ihmisille. Taivas oli lähellä. Se oli läsnä sanoinkuvaamattoman kauniilla tavalla. Tässä kodissa vallitsi onni ja autuus. Vihollinen ei kestänyt katsella tuota onnea. Synti rikkoikin pian tuon pyhän ilmapiirin. Siitä alkaen kotimme ovat olleet enemmän tai vähemmän "rikkinäisiä" ja onnettomia. Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli varmaan, että ihmiset lisääntyessään rakentaisivat maan päälle tuollaisia "Eden"-koteja, joissa onni majailisi. Kaikki meni kuitenkin pahasti pieleen. Synnin murhenäytelmä on ollut kauheaa katseltavaa. Kodeista kuuluvat voi -huudot ovat kantautuneet Jumalan luo, jo vuosituhansia, ja ne ovat saaneet Jumalan sydämen, tuskaiseksi.
Jumala ei ole kuitenkaan meitä unohtanut oman onnemme nojaan. Hän tuli itse henkilökohtaisesti meidän luoksemme kertomaan, että Jumala rakastaa meitä yhä. Jeesuksessa Hän tuli sovittamaan syntimme ja maksamaan kalliin hinnan saadakseen meidät tuhlaajalapset takaisin kotiin. Viimeisissä jäähyväissanoissaan Jeesus muistuttaa meitä Isän kodista, jonne Hän valmistaa meille ikuisen kodin. Pian kaikki huoneet ovat valmiina ja pöydät on katettu suurta kotiinpaluujuhlaa varten. Jeesus tulee pian hakemaan omansa tähän kotiin! Odotatko sinä tätä kotiinpaluuta suurella innolla ja kerrotko tästä ystävillesi!?
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti