Ensimmäisestä lapsenlapsestamme ei tullut Ristoa, vaikka isomummi sitä toivoikin, vaan Mikael Panu Kristian. 15.3.2007 oli torstai, Riston nimipäivä. Mikael syntyi Oulun sairaalassa klo 22.21. Terho ja Sini asuivat silloin Oulussa. Eo. numeroiden lukuarvo on 7.
Kokoan tähän 15.3.2007 päivän erilaisia tapahtumia:
Kuusamo (Lämpötila + 2, puolipilvistä)
* Koillissanomien etusivulla on suuri kaunis kuva, siivet levällään olevasta, joutsenesta. Kuvan otsikkotekstinä lukee: "Joutsenet toivat kevään".
* Samassa lehdessä on Niilo Päätalon runo: "Aamulla tavataan".
* Borneolta on löydetty uusi kissalaji, puuleopardi.
* Lintumies, Jyrki Mäkelä, kirjoittaa, että valkopäätiainen ja sinitiainen ovat lähisukulaisia, jotka joskus risteytyvät keskenään. Molemmista linnuista on hieno kuva.
Oulu
* Oulun seudun ammattikorkeakoulussa pidettiin Yrityskauppa ja sukupolvenvaihdos -seminaari.
* Samassa paikassa, urkusalissa, pidettiin Ismo Hintsalan "Kaikkien aikojen urkukappaleet" -konsertti klo 19.00.
Turku
* Turku valittiin vuoden pyöräilykunnaksi.
* Seikkailutalo/Seikkailupuisto Avoin ateljee -tapahtuma.
Joensuu
* Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa Tuliaisia Hollannista -valokuvanäyttely.
* NORDIC NETWORK MEETIG Pohjoismaiden Innovatiiviset toimet -ohjelmien tapaaminen
15.3. syntyneitä kuuluisuuksia netissä oli n. 200 ja kuolleita n. 60.
Syntyneitä mm.
15.3.938 Romanos II
15.3.1275 Englannin prinsessa Margaret
15.3.1932 Amerikkalainen astronautti Alan Bean
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Paljon Onnea Mikael Panu Kristianille!
Mikael on kaunis nimi. Mieleen tulee Mikkelissä sijaitseva Musiikkikeskus Mikaeli, Pankalammen rannalla. Kristian on myös minun pojan toinen nimi, hänellä on vain kaksi etunimeä. T. Kassu
Kiitos Paavo tätäkin kautta Mikaelin muistamisesta. :)
Harmittavan harvoin tulee luettua tätä sinun blogiasi.:( Vaikka ollaan jo maaliskuussa, pitäisiköhän tehdä ihan uuden vuoden lupaus, että lukisin blogiasi vähintään kaksi kertaa viikossa. ;)
Turvallista matkaa takaisin Kuusamoon, kun olet palaamassa. :)
Sini
Lähetä kommentti