"Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja antoi näin varoittavan esimerkin vastaisten aikojen jumalattomille." (2. Piet. 2:6.)
Kuolleen meren rannalla oli viisi kaupunkia, jotka poltettiin tulella. Tulisateesta pelastui vain kolme ihmistä. Lootin ja hänen kahden tyttärensä pelastuminen oli suuri ihme. Aabrahamin esirukoukset kuultiin taivaaseen ja niihin vastattiin. Nyt tarvitaan Aabrahamin kaltaisia esirukoilijoita, jotka rukoilevat erityisesti omaistensa pelastuksen puolesta. Jumalan antamaa varoittavaa esimerkkiä emme saa unohtaa. Meidän aikamme suurien kaupunkien elämänmeno ei miellytä Jumalaa. Olisikohan nyt tullut sellainen aika, että Jumalan omien pitäisi lähteä suurista kaupungeista maaseudulle asumaan? On kuitenkin muistettava, että paholainen löytää tiensä myös maaseudulle. Ainoa turvallinen paikka maan päällä on Kristus kallio. Tällä kalliolla seisovat eivät huuhtoudu synnin tsunamin mukana iankaikkiseen kadotukseen, "helvetin tulimereen".
Tämän aamun aamuvartiojae on 2. Piet. 2:9:
"Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää - varsinkin niiden, jotka ...". Voit jatkaa tekstin lukemista ja katsoa keiden on erityisesti syytä pelätä tuomion päivää. "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet." (Ilm. 14:7.)
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti