Tänään valmistelin ensi kesän leiriä koko päivän puoli yhdeksään illalla. Kuuden aikaan mietin, minkä elokuvan nuorille näyttäisin? Soitin Terholle ja kysyin, että olisiko hänellä sopivaa ehdotusta? Ei tullut mieleen. Hän pyysi minua menemään kirjastoon tai soittamaan eräälle ystävälle, jospa asia selviäisi näin. Menin kirjastoon. En löytänyt etsimääni. Lähdin prismaan. Näin kaiken, roskana! Täällä ei ole mitään sellaista, jonka voisin näyttää nuorille, ajattelin ja lähdin tyhjin käsin pois. Päätin käydä vielä citymarketissa. Rukoilin, että "roskan" joukosta löytäisin jotakin vähän parempaa ja arvokkaampaa, jopa opettavaista materiaalia.
Huomasin, että tuttu kaveri seisoi kaupan käytävällä ja jutteli kauppiaan kanssa. Hei, sinähän voisitkin auttaa minua löytämään leiriläisille jonkin mukavan filmin ensi kesän leiriäni varten, kysyin? Hän sanoi, että prismassa saattaisi olla parempia filmejä. Kerroin, että olin jo käynyt siellä ja näin kaiken roskana. Hän ymmärsi mitä tarkoitin. Jonkin ajan kuluttua käsissäni oli viisi hyvää filmiä, joiden kanssa kävelin kassalle. Joissakin filmeissä näin neljä, jopa viisi, filmiarvostelijoiden antamaa, tähteä. Sanoin kaverille, että sinä olet rukousvastaukseni ja Jumalan lähettämä enkeli. Hän hymyili ja jatkoi iloisena matkaansa ruokaostoksille. Hän jäi varmaan miettimään enkelinä olemistaan. Ehkä hän sanoo jollekin, että häntä sanottiin tänään enkeliksi. Näin hyvä mieli jatkaa kulkuaan eteenpäin. Kun olin kassalla ja maksoin filmit, näin tutun opettajan. Terve, mitä mieltä olet näistä elokuvista, jotka ostin ensi kesän leiriä varten, kysyin, kiinnostuneena kuulemaan hänen mielipiteensä? Kaikki ovat oikein hyviä, hän sanoi. Kun näytin yhtä viidestä, hän naurahti ja sanoi, että se on todella hauska, sitä saa nauraa moneen kertaan. En paljasta vielä filmien nimiä, jotka valitsin. Jätän asian salaisuudeksi, ainakin toistaiseksi.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti