Maaliskuun aamuvartiojakeiden teemana on: "Kiusaus".
"Jokainen vastustettu kiusaus ja rohkeasti kestetty koettelemus tarjoavat meille uuden kokemuksen ja auttavat meitä luonteemme kehittämisessä. Sielu, joka jumalallisen voiman avulla vastustaa kiusausta, paljastaa maailmalle ja koko maailmankaikkeudelle miten tehokas Kristuksen armo on". (VS s. 127.)
Tänä aamuna meitä muistutetaan rikastumiseen ja rahan himoon liittyvistä kiusauksista.
"Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon". (1. Tim. 6:9.)
"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä". (1. Tim. 6:10.)
Pelihimosta on tullut suuri ongelma tämän päivän ihmisille. Pelikoneet nielevät rahaa enemmän kuin antavat. Samoin kaikki muutkin rahapelit ottavat enemmän kuin antavat.
Olen saanut esirukouspyyntöjä pelihimon valtaan joutuvien ihmisten puolesta. Eräs ystävä pyysi esirukousta veljensä puolesta, joka hävitti tilinsä peleihin ja kärsi sen tähden puutetta ruoastakin.
Rikastumisen kiusaus voi tuhota kenet tahansa. Köyhä voi himoita rahaa yhtä paljon kuin rikaskin. Rahaan on kätketty "koukku", jonka voi niellä jokainen. Tarvitsemme kaikki Jumalan armon apua, että pysyisimme oikealla tiellä. Jeesus tiesi heikkoutemme tässä asiassa ja sen tähden Hän opetti meitä rukoilemaan: "Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta".
Tämä on hyvä rukous myös tänä päivänä.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Raha näyttelee suurta osaa tässä elämässä ja sen kanssa pitää olla tosi varovainen.
Lähetä kommentti