"Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi. Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi." (Ps. 145:4-6.)
Vanhempien esimerkki heidän lapsilleen on suuresta merkityksestä. Jos vanhemmat kiittävät ja ylistävät Jumalaa lasten kuullen ja nähden, niin todennäköisesti lapset haluavat tehdä samoin omien lastensa kanssa. Näin Herran tunteminen siirtyy sukupolvelta toiselle. Kaikki Jumalan teot ovat ihmetekoja. Niissä tulee ilmi Jumalan kirkkaus, loisto ja kunnia. Jumalan ihmetekoja on paljon ja niissä riittää miettimistä jokaiselle päivälle. Mitä enemmän mietimme Jumalaa ja Hänen tekojaan sitä enemmän haluamme häntä kiittää ja ylistää. Jos sinun päälläsi on tänä päivänä suruvaate tai murhepuku, niin Herra haluaa riisua sen sinulta pois ja antaa tilalle jotain aivan muuta.
Herran voidellulla on sinulle tänä päivänä ilosanoma. Profeetta Jesaja kuvaa Jeesuksen työtä näin:
"Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaa ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa." (Jes. 61:1-3.)
Kristus merkitsee voideltua. Jeesus otti joka aamu vastaan Pyhän Hengen voitelun. Tässä voitelussa Hän toimi maailman Vapahtajana. Vapauttaen hänen luokseen tulleet synnin kahleissa kipuilevat, murtuneet sielut. Synnin kahleet vangitsevat ihmiset "surupuvun sisään", jossa ihmisillä on paha olla. Joosua ja enkeli ja tuhlaajapoika-vertaus kuvaavat hyvin sitä muutosta, jonka saavat kokea kaikki ne, jotka tulevat Jeesuksen luo.
Daavid sanoo Jumalan tekojen olevan valtavia ja pelottavia. Tämä pitäisi olla meidänkin kokemuksemme. Pyhä kunnioituksen pelko vie ihmisen nöyrälle paikalle. Ylpeys ja uhmakkuus Jumalan edessä ovat vaarallista. Nämä asenteet voivat johtaa sydämen paatumukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan. Pyhän Hengen pilkka on kaikkein pahin synti, mihin ihminen voi syyllistyä. Ihmiset, jotka väittivät Jeesuksen työtä paholaisen työksi, syyllistyivät Pyhän Hengen pilkkaamiseen. Samoin käy nytkin, jos torjumme Pyhän Hengen työn samasta syystä.
Julistetaan tänään kaikille ilosanomaa siitä, mitä Jeesus on, mitä Hän on tehnyt hyväksemme, mitä Hän tekee tänään ja mitä Hän tulee tekemään huomenna ja tulevaisuudessa. "Ylistäkää Herraa, kaikki luodut!"
torstai 17. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti