maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kateus on maailman vanhin synti!

Viime sapatin raamatuntutkistelun aiheena oli kateus. Kateus on maailman vanhin synti, joka on lähtöisin Lusiferin sydämestä. Hän on kylvänyt kateuden siemenet maailmaan ja satona näemme kaikkialla sen pahat hedelmät. Kaikki ihmiset joutuvat tämän pahan emootion kanssa tekemisiin. Jos ihminen antaa kateudelle vallan, niin se tuhoaa nopeasti sydämestä kaiken inhimillisyyden. Israelin kansan johtajat luovuttivat Jeesuksen tuomittavaksi pelkästä kateudesta. He pelkäsivät menettävänsä oman asemansa Jeesuksen suosion kasvaessa liian suureksi kansan keskuudessa. Jeesuksen seuraajat joutuvat kateuden uhreiksi tänäkin päivänä. Pahinta on se, että kateutta esiintyy Jeesuksen seuraajien keskuudessa. Maailmasta tullut kateuden hyökkäys ei ole niin tuhoisaa kuin omasta joukosta nouseva kateus. Kateus on siitä ovela synti, että sen voi verhota näennäisen ystävällisyyden kaapuun, jolloin sitä on vaikea huomata. Kateuden uhreja on paljon. Tarvitaan erikoinen henkien erottamisen lahja, että pystyy ennakolta torjumaan kateudesta johtuvat henkilöön kohdistuvat tuhoamisyritykset. Kadehtijat voivat nimittäin lyöttäytyä läheisiksi kavereiksi ennen kuin he aloittavat tuhotyönsä. Kateus on hyvin julmaa, se ei kaihda mitään keinoja joilla se pyrkii tuhoamaan kohteensa.
Mitä ihmiset sitten kadehtivat? Kadehtimisen syyt voisi jakaa kahteen kategoriaan:
1. Ihmiset kadehtivat sitä mitä toiset ihmiset omistavat eli sitä mitä toisilla on sellaista mitä heiltä puuttuu tai mitä he haluaisivat saada itselleen. Tässä ei ole kysymyksessä vain materialistiset asiat, vaan myös valta, asema, maine, ilo, terveys, onnellisuus, menestys, hyvinvointi jne.
2. Toinen kateutta aiheuttava asia liittyy toisen ihmisen persoonaan. Mitä hän persoonana on. Kauneus, viisaus, lahjakkuus, luonne jne.
Kateus iskee yleensä tasavertaisten ihmisten välille. Niiden kesken, jotka kokevat toisensa uhkana tai kilpailijana. Kateus ja valtapolitiikka käyvät käsi kädessä.
Mitä meidän sitten pitäisi tehdä, jos huomaamme kateutta omassa sydämessämme? Meidän on käytävä rukoustaisteluun, tunnustettava kateuden synti ja pyydettävä Herraa poistamaan kateuden siemenet sydämestämme ennen kuin ne pääsevät itämään ja kasvamaan ja tuottamaan karvasta ja tuhoisaa hedelmää. Kuningas Saulin elämä on meille varoittava esimerkki hellityn kateuden tuhoisista seurauksista. Herran Henki poistuu sellaisista sydämistä joissa kateus saa ylivallan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos selkeästä kommentoinnista.Keskustelussamme Sapattina jotkut olivat sitä mieltä ettei saa edes keskustella ko. aiheesta.Mielestäni se on tärkeää ,koska on hyvä tietää mistä se on lähtöisin,ja sitä todella on paljon.Mutta kuten
sanoit Herran armon avulla sen voi pitää loitolla sydämestään.Valvokaa kehottaa rakas Vapahtajamme.Hän on esimerkkimme kaikessa.
Siunausta ystävät.
Eeva-Kaisa.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kateus ja katkeruus ovat sellaisia mielen alueen syntejä, jotka levittävät paksut ja vaikeasti kitkettävät juurensa sydämen maaperään, jos niitä hellitään ja ruokitaan.
"Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." (1. Moos. 2:15.)
Tämä tehtävä pitää sisällään myös sydämen puutarhan "viljelemisen ja varjelemisen". Tiedämme ja tunnemme kylvämisen ja niittämisen lain. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän saa niittää". Jos kylvämme kateuden ja katkeruuden siemeniä ja kastelemme niitä "ylpeyden" sadekuuroilla, niin paha sato siitä varmasti kasvaa ja kypsyy. Jos eri yhteisöissä on vaikkapa vain yksi kateuden ja katkeruuden vallassa elävä ihminen, niin sen vaikutus tuo pahaa oloa monelle tuossa yhteisössä elävälle. Alussa kateus oli vain Lusiferin sydämessä, mutta se levisi enkelien keskuuteen ja lopulta kolmas osa langenneista enkeleistä jouduttiin karkottamaan taivaasta pois. Keteus tuhoaa ja hajottaa yhteyden, mutta rakkaus ja nöyryys rakentavat yhteyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kiitän selkeästä tekstistä. Ei ollut mahdollista päästä seurakunnan pariin, mutta nyt kun tuon luin niin olinpa kuin opettajan luokalla.Näkökulma laajentui! Kiitos Paavo että saan lukea näitä juttujasi.
Jos sallitaan, niin myös "avoin syliopisto" kertoo toiminnasta joka varmaan auttaa, edes vähäsen, poistamaan kateuden henkeä. Siellä kerrotaan kuinka Ghanaan nousee terveysasema Jyväskylä vetoisesti.Siunausterveisin Helena S.

Paavo Hautala kirjoitti...

Hei Eeva-Kaisa ja Helena,
Kiitos kommenteistanne! Helena olikin koneella lähes samoihin aikoihin kuin minäkin, joten hän ei varmaan nähnyt eo. kommenttiani kirjoittaessaan omansa.
Paljon puhuva nimi tuo "avoin syliopisto". Siihen voi varmaan liittyä lukutaidottomatkin ihmiset. Jyväskylän seurakunta tekee todella arvokasta työtä Ghanassa. Muistetaan heitä rukouksin, että työ onnistuisi hyvin. Jeesus tekee suuria ihmeitä pienten ihmisten kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Paavo!
Muistan peruskouluajalta, kun olin koulukiusattu. Kaikki kiusaaminen johtui kateudesta. Kaksi läheisintä luokkatoveriani käyttivät hyväkseen arkuuttani ja jouduin väärinkäytöksien kohteeksi heidän kiusanteoissaan. Onneksi toinen heistä aikuisena muisti ja tunnusti kaiken. Eikä asiat enää vaivaa minua.
T. Katariina.

Paavo Hautala kirjoitti...

Hienoa, kun olet päässyt vaikeiden kokemusten yli!