"Simon, Simon, katso saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi." (Luuk. 22:31,32.)
Simon edustaa tässä meitä kaikkia. Jokainen meistä voi laittaa oman nimen Simon-nimen kohdalle. Silloin sana tulee meitä lähelle ja saamme siitä lohdutusta ja voimaa. Elämässäni on ollut hetki, jolloin tällä Jeesuksen lupauksella on ollut aivan ratkaiseva merkitys pelastukseni kannalta. Jeesuksen esirukoukset ovat kuin pelastusrenkaan heitto hukkuvalle sielulle. Eo. sana on pelastusrengas, jonka Herra heittää sinulle tänään, ettet hukkuisi synnin tsunameihin. Pelastusrenkaaseen on tartuttava ennen kuin siitä on apua.
"--- tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä." (1 Tim. 6:12.)
Jeesus rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. Tämä on hyvin rohkaisevaa! Jeesus rukoilee puolestamme aivan erityisellä tavalla rukoilevien ihmisten kautta. Jeesus palvelee kaikin tavoin omiensa välityksellä. Kaikki palveluksemme lähimmäisillemme ovat Jeesuksen työtä hyväksemme. Kun rukoilemme toistemme puolesta, Jeesus rukoilee silloin puolestamme. Tämän ymmärtäminen tuo Vapahtajan läsnäolon rukoushetkeen. Se antaa työllemme suuren merkityksen. Seuraavan kerran, kun joku ihminen rukoilee sinun puolestasi, ajattele silloin, että Jeesus rukoilee sinun puolestasi rukoilijan kautta. Rukoilin tänä aamuna kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka avaavat blogini ja lukevat tämän kirjoituksen. Rukoilin myös niiden puolesta, jotka ovat pyytäneet esirukousta. Herra antoi tänä aamuna myös erään toisen rukousaiheen, josta kerron myöhemmin.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti