torstai 21. maaliskuuta 2013

Tasauspäivänä samalla viivalla!


Eilen oli kevätpäiväntasaus. Kaikkialla maapalolla on nyt samantapainen tilanne yön ja päivän pituuteen nähden. Yö ja päivä kestävät kumpikin n. 12 tuntia. Tänään meillä on ollut päivä jo vähän pidempi kuin yö. Hieno asia, että päivä pitenee ja yö lyhenee koko ajan juhannukseen saakka. Nyt pitää nauttia valosta!

Suomen lähetysseura on vuodesta 1992 alkaen viettänyt Tasauspäivää kevät- ja syyspäiväntasauspäivinä. Tämä on hyvä idea. Täytyy panna korvan taakse ajatus siitä, miten tätä päivää voisimme viettää? Tasauspäivänä samalla viivalla, voisi olla päivän mottoajatus!

Kevätpäiväntasauspäivää voi viettää myös "Maan päivänä"! Mitä voisimme tehdä maan hyväksi tänä päivänä? Saastuttaa vähemmän, rukoilla maan puolesta, uhrata varoja luonnonsuojelulle, suojella luontoa, eläimiä ja kasveja! Voisimme vaikka istuttaa puun! Maan päivä voisi olla liputuspäivä kaikkialla maailmassa. Eikö olisikin juhlallista, kun koko maailmassa liputettaisiin samana päivänä? Onko sellaista liputuspäivää olemassakaan, että kaikkialla maapallolla liputetaan yhtä aikaa. Liputus alkaisi samalla tavalla kuin ilotulitus. Liput liehuisivat aaltomaisesti, ensin idässä ja lopuksi lännessä, auringon kierron mukaan.

Ei kommentteja: