torstai 28. maaliskuuta 2013

Mikaelin suksilla hiihdettiin tänään pronssia!


Terho kertoi äsken hyvän kokemuksen, joka tapahtui tänään hänen luokallaan Kirkkokedon koululla. Erään oppilaan äiti oli vienyt tyttärensä sukset mökille pääsiäislomaa varten. Mökille on Kuusamon keskustasta matkaa n. 40 km, joten suksia olisi ollut hankala hakea niin kaukaa. Olisihan se ollut taloudellisestikin ajateltuna aika kallis juttu. Tytön äiti ei ollut muistanut, että tytöllä oli tänään koulussa hiihtokilpailu. Äiti oli sattuneesta kömmähdyksestä hyvin pahoillaan. Terho ehdotti, että tyttö lainaisi joltakin sukset kilpailua varten. Se ei kuitenkaan onnistunut. Aamulla Terholle tuli mieleen, että tyttö oli melko pienen kokoinen. Voisikohan hänen 6-vuotiaan Mikael-poikansa monot ja sukset olla tytölle sopivat, Terho tuumaili? Varmuuden vuoksi Terho voiteli Mikaelin sukset erittäin liukkaiksi ja vei ne koululle. Tyttö ilahtui kovin, koska sukset ja monot olivat hänelle sopivat ja hän saattoi osallistua koulun hiihtokilpailuun. Innoissaan tyttö hiihti kovaa vauhtia. Suksissa oli tavallista parempi luisto. Toiset pitivät epäreiluna sitä, että tyttö sai hiihtää opettajan voitelemilla luistavilla suksilla. Tytön meno oli niin hyvävauhtista, että hän tuli kolmanneksi eli voitti pronssia. Mitali oli tytön ensimmäinen. Terho sanoi, että tämä oli erittäin tärkeä kokemus tytölle, koska se vahvisti tytön itsetuntoa. Tämä on sellainen kokemus, jonka tyttö tulee varmaan muistamaan läpi koko elämänsä ajan hyvänä ja rohkaisevana kokemuksena. Kiitos, Terho, kun hoidit asian hienosti. Onnittelut tytölle pronssimitalin, johdosta. Se loistaa kuin kulta, elämäsi muistoissa!

Ei kommentteja: