lauantai 27. marraskuuta 2010

Kuka Raamatun henkilö olen?

Minun kaksi poikaani teloitettiin julkisesti viiden muun miehen kanssa. Vartioin teloitettujen ruumiita noin puoli vuotta ennen kuin heille järjestettiin kunniallinen hautaus. Hautauksen jälkeen päättyi kolmivuotinen nälänhätä, koska kuivuus loppui ja sateet alkoivat.

Kysymyksiä:
1. Miksi ko. henkilön pojat teloitettiin?
2. Millä tavalla kuivuus ja sateet liittyivät tähän kertomukseen?
3. Mitkä ovat ko. henkilön tarjoamat opetukset tämän päivän ihmisille?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

2Sam.21:1 Olisko se niinkuin sana sanoo: Saulin suvun yllä on verivelka, koska hän oli surmannut gibeonilaisia,Israelilaiset olivat vannoneet säästävänsä heidät, ja nyt gibeonilaiset vaativat "hyvitystä". Gibeonilaiset vaativat 7 Saulin jälkeläistä, me teloitamme heidät. Otettiin 2 Saulin sivuvaimon ,Rispan,poikaa ja ja 5 Saulin tyttären poikaa, heidät teloitettiin. Rispa oli uskollisuudesta esimerkki, kun hän vartio ruumiita noin puoli vuotta (karut olosuhteet siellä vuorella) etteivät linnut tai pedot päässeet ruumiiden
kimppuun. Jae 14 Kun kaikki kuninkaan määräykset oli pantu täytäntöön, Jumala kuuli kansan rukoukset. Kommentti: Tämän tapaiset kertomukset ovat murheelisia ja vaikeita ymmärtää, niinpä läksyä lunttasin!

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos sinulle, joka rohkenit vastaamaan eo. melko vaikeisiin kysymyksiin. Selvisit hyvin!
Vastauksesi oli oikein. Hyvin olit läksysi lukenut!

Rispalla oli kova kohtalo, mutta hän tyytyi osaansa ja teki sitä mikä oli oikein Herran silmissä. Rispa ei ollut ehkä hyvä puhuja, mutta hänen tekonsa puhuivat sitäkin vakuuttavammin ja sai myös kuningas Daavidin toimimaan Herran tahdon mukaan. Uskollisuus ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan ovat tärkeitä asioita. Valitettavasti meidän sukupolvemme suhtautuu näihin kysymyksiin hyvin pintapuolisesti.

Jumala puhutteli kansaansa sateiden ja kuivien jaksojen kautta. Jos kuivuutta kesti pitkään, se oli merkki Jumalan epäsuosiosta. Kuivuuden ja siitä johtuvan nälänhädän kautta Jumala kutsui kansaansa parannukseen. Vääryyksiä ei saa lakaista maton alle piiloon, vaan ne tulee selvittää Jumalan tahdon mukaisesti. Herra neuvoo miten meidän tulee menetellä kussakin tilanteessa, kun etsimme hänen tahtoaan rukouksen ja sanan kautta.