torstai 18. marraskuuta 2010

Jouluvalmistelut ovat alkaneet

Tänään Kuusamon kaupungin työntekijät pystyttivät kaksi suurta, komeaa ja tasaisen tuuheaa joulukuusta. Toisen, kaupungintalon eteen ja toisen, torille. Jouluvalot ilmestyivät myös entisille paikoilleen. Viime jouluna nämä valot olivat käytössä ensimmäisen kerran. Kyllä ne Kuusamon pimeyttä poistavat ja luovat tunnelmaa ihan mukavasti. Valojen aiheena on säteilevä kuusi. Ne ovat oikein kauniin näköiset. Viime jouluna kaikki lamput eivät palaneet kunnolla, vaikka niitä yritettiin korjata vähän väliä. Anne tiesi kertoa, että valot ovat nyt olleet korjattavana siellä mistä ne hankittiin eli Virossa. Toivottavasti ne ovat kunnossa koko pimeän kauden ajan. Talojen pihoihin on myös ilmestynyt jouluvaloja. Itse en ole vielä niitä laittanut, koska meillä on niin paljon kirkkaita pihavaloja, joista tulee valoa oikein hyvin. Kynttilöitä olemme kyllä polttaneet ja tuliroihuja. Elävä tuli on kaunista katsella. Toivottavasti lumi pysyy puissa ja maassa eikä sula pois yhtenään. Tällä hetkellä luonto on kauniin valkoinen.

Ei kommentteja: