Kuusamon torille kokoontui tänään klo 18.00 melko iso joukko ihmisiä joulunavaukseen, vaikka ulkona oli 20 asteen pakkanen. Mitenkähän, Kuusamon naisvoimistelijoiden nuoret tytöt tarkenivat esittää ohjelmansa "kesäisissä" hepeneissä, käsivarret paljaina. Toivottavasti tytöt eivät vilustuneet pakkasen "kourissa".
Kaikki puheenvuorot kuuluivat hyvin, koska äänentoistolaitteet toimivat moitteettomasti.
Kuusamon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Liisa Siikaluoma piti puheen. Hän kehui Kuusamoa hyväksi paikaksi asua. Ahkera ja yritteliäs Koillismaan kansa on rakentanut hyvällä yhteistyöllä kaupungin, jossa on paljon mahdollisuuksia toimia, tehdä työtä ja harrastaa.
Ensi viikonloppuna odotetaan Kuusamoon saapuvaksi paljon vieraita, Rukan kisoihin. Rukalla pidettäviin Mc-kisoihin on ilmoittautunut huippu-urheilijoita 26 maasta, mikäli muistan kuulemani luvun oikein, tämä on ennätysmäärä.
Vuoden kuusamolaiseksi "Jäljenjättäjäksi" oli tänä vuonna valittu Sulo Karjalainen. Sulo Karjalainen on Kuusamon Suurpetokeskuksen toimitusjohtaja. Tämä keskus tunnetaan ympäri maailman. Tunnettavuutta lisäävät karhuista tehdyt filmit, joita tehdään parhaillaan lisää. Sulo on karhujen ystävä ja hän tuntee karhujen elämää hyvin. Hän osaa lukea mm. karhujen korvien kautta tulleita viestejä.
Joulupukilla ja -muorilla oli tietenkin oma viestinsä, erityisesti kuusamolaisille "lapsille". Joulupukki oli tavannut Valko-Venäjällä pakkasukon ja toi hänen terveisensä. Liekö kova pakkanen tullut noiden terveisten myötä. Joulupukki ja -muori tervehtivät minuakin, oikein kädestä pitäen, ja toivottivat Hyvää Joulua. Poistuttuani Kuusamon torilta, astelin jonkin matkaa heidän perässään ja sitten tiemme erkanivat. Minä lähdin kotiin ja he menivät jakamaan karkkeja lapsille ja lastenmielisille. Minunkin teki kyllä mieli mennä hakemaan karkki suuhun, mutta väenpaljouden tähden en viitsinyt jäädä jonottamaan näin kovalla pakkasella. Anne ei voinut osallistua tämän vuoden joulunavaukseen, koska hänellä oli töitä ja kuoroharjoitukset kirkkokuoron kanssa.
Tänä vuonna ei ollut ilotulitusta ja se oli hyvä asia, ilma pysyy puhtaana. Jouluvaloissa on iloa ja tulitusta ihan riittävästi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti