Kävin mustikassa, mutta en onnistunut löytämään marjoja juuri lainkaan. Alkukesän kylmyys taisi viedä tämän syksyn marjasadon mennessään. Onneksi pakkasessa on vielä edellisen syksyn marjoja, ihan mukavasti.
Sini kävi Oulussa ja samalla Suvi, Toni ja Jessica pääsivät tulemaan meille. Alkavalla viikolla jatkamme maalaushommia ja Toni tulee minulle, avuksi.
Puutarhamme on nyt kauneimmillaan. Kukkapenkissä on monenlaista kukkaa. Ruusuissa on yli kolmekymmentä nuppua, joista seitsemän on jo avautunut. Täytyy sanoa, että kyllä ruusu on kukkien, kuningatar.
Keltainen Lapinnauhus on myös erittäin näyttävä kukka. Monin paikoin tämä kukka on jo kukkinut, mutta meillä on näitä kasveja varjoisassa paikassa ja ne ovat vasta nyt avautumassa. Ne ovat kuin keltaisia kynttilöitä, jotka kurkistelevat ikkunoista sisään. Kukka avautuu hauskasti kukan tyvestä ja jatkaa avautumistaan kohti terävää huippua. Täysin auenneena kukka on keltainen "aurinkokynttilä."
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Samaa mieltä olen kanssasi että ei mustikoita ole näillä korvilla.Hilloja on ollut jonkin verran,etä omiksi tarpeiksi on saatu.Mistä sulla riittä tuota energiaa ja voimia!!Olen ihmetellyt kun olen lukenut melkein joka päivä noita sinun kirjoituksia.Hyvää kesän jatkoa sinne kuusamoon.
Mukava kun olet lukenut blogiani säännöllisesti ja kerroit siitä. Herra on antanut voimia ja enrgiaa tähän asti. Kaikkea hyvää sinullekin!
Lähetä kommentti