tiistai 11. elokuuta 2009

Kuningas ristillä

Tänään oli ukonilma ja vettä satoi toisinaan melko rankasti. Maalaustyöt eivät onnistuneet. Aika meni lastenhoidossa, ristikoita täyttäessä ja lukemisessa.

Aamuvartiokalenterin sanat: "Kuningas ristillä", sai minut kiinnostumaan aiheesta niin paljon, että luin tästä aiheesta lisää 5AO- kirjasta sivulta 295 alkaen. Jeesuksen kärsimyksiin liittyvät tekstit ovat hyvin puhuttelevia. Tähän aiheeseen meidän on syytä palata uudelleen ja uudelleen. Sydän pehmenee, kun ajattelee Jeesusta, kärsivänä Vapahtajanamme.

Uusi ajatus minulle oli se, että Simon Kyreneläisen pojat olivat Jeesuksen seuraajia, mutta isästä tuli Jeesukseen uskova vasta ristin kantamisen jälkeen.

Jeesuksen äiti oli rohkea ihminen. Hän seisoi poikansa rinnalla loppuun asti, vaikka joutuikin pyörtyneenä poistumaan joksikin aikaa ristin juurelta. Oletko miettinyt, miksi ylipäätään Jeesuksen seuraajat uskalsivat seurata ristiinnaulitsemisen tapahtumia läheltä?
Papit ja hallitusmiehet olivat luvanneet, että Jeesuksen seuraajat saisivat olla rauhassa, jos Jeesus luovutettaisiin heidän käsiinsä. Tämä lupaus antoi opetuslapsille rohkeutta, liittyä muiden mukana seuraamaan tapahtumien kulkua läheltä.

Lunastuksemme hinta on korkea. Mikään maailmankaikkeudessa ei ole maksanut niin paljon kuin meidän pelastaminen.

Ei kommentteja: