perjantai 3. tammikuuta 2014
Parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava kaikkialla!
"Jeesus sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, jotka puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne. Kaiken sen pitää käydä toteen, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa." Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään Kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat. Ja minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut. Mutta pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta." (Luuk. 24:44-49.)
Jeesus tähdensi opetuslapsilleen sanan merkitystä, kun hän antoi heille lähetyskäskyn mennä julistamaan iankaikkista evankeliumia maan ääriin saakka. Toinen tärkeä asia mitä hän painotti, oli Pyhä Henki. Ilman sanaa ja Pyhää Henkeä ihminen ei voi kokea uudestisyntymistä. Kirjoitusten tuntemisen kautta opimme tuntemaan Jeesuksen ja Isän sellaisina kuin he todella ovat. Isän ja Jeesuksen tuntemisessa on iankaikkinen elämä. Usko on hataralla pohjalla, jos se perustuu ihmeisiin, ihmisten puheisiin tai tunnetiloihin. Uskonpuhdistusta ei olisi tapahtunut ilman kirjoituksia. Oikeaa herätystä ei tule Suomeen eikä mihinkään muuhunkaan maahan ilman kirjoituksia. Herätys, jossa sana ei ole mukana kokonaisuudessa, ei ole taivaasta lähtenyt liike, vaikka siinä olisikin mukana paljon voimaa ja valoa. Hengen hedelmä ei voi kypsyä, jos rakkauden kautta vaikuttava usko ja kuuliaisuus Jumalan sanalle on vain huulilla, mutta ei sydämessä. Opetuslapset olivat hitaita uskomaan kirjoituksia. Kirjoitusten avaamat kirjoitukset saavat aikaan sydämen muutoksen epäuskosta uskoon. Olemmeko me tulleet nopeammiksi uskomaan kuin Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset? Tätä kysymystä voi jokainen miettiä omassa sydämessään. Jumalan äänen kuuleminen sanassa johtaa uskovaa valosta valoon. Heti toteutettu sana kertoo jotakin nopeasta uskomisesta ja halukkuudesta seurata Jeesusta.
Meidän on saarnattava parannusta syntien anteeksiantamiseksi Jeesuksen nimessä kaikkialla ja kaikille ihmisille. Tämä saarna kuultiin ensimmäisenä Jerusalemissa ja se kuullaan ennen Jeesuksen takaisintuloa maan äärissä asti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti