"Tämän vuoksi minä notkistan polveni Isän edessä, hänen, josta kaikki isyys taivaissa ja maan päällä saa nimensä. Rukoilen, että hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa, niin että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne. Rukoilen, että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittää, mitä on leveys, pituus, korkeus ja syvyys, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä. Näin te tulette täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Hänelle, joka voi tehdä monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen.
Taivaan Isä on kaiken isyyden lähde. Kaikilla ihmisillä on yhteinen Isä, joka todella on hyvä Isä. Isä tuntee lapsensa tarkoin ja tietää joka hetki mitä he tarvitsevat ja kaipaavat. Taivaan Isän sydän on täynnä rakkautta. Se sykkii hellyyttä ja huolenpitoa tänäkin päivänä. Tieto siitä, että Isämme tietää kaikki tarpeemme, antaa meille turvallisuutta ja levollisuutta tähän päivään. Isä haluaa yllättää sinut ja minut! Isän yllätykset ovat meille rohkaisuksi. Kun notkistamme polvemme hänen edessään rukoukseen ja kiitokseen, kunnioitamme häntä. Sanan ja rukouksen kautta opimme tuntemaan Isää joka päivä paremmin ja paremmin. Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ja Jeesus kirkastaa Isän. Isän rakkauden ja voiman mitat ovat äärettömät kaikkiin ulottuvuuksiin. Se on suurempaa kuin kaikki tieto. Pääsemme osallisiksi jumalallisesta rakkaudesta Pyhän Hengen kautta. Pyhän Hengen kautta annetut Jumalan lupaukset mahdollistavat meille todellisen vapauden.
"Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon. Hän on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan ja niiden kautta lahjoittanut meille kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden avulla tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee." (2. Piet. 1:3-4.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti