Suosittelen luettavaksi Pirjo Alajoen kirjan: "Menneisyys kantaa anteeksiantamuksen kautta" (Uusi Tie Helsinki 2003)
"Pirjo Alajoki pohtii kirjassa, miten me pääsemme sinuiksi menneisyytemme kanssa, niin että se on meille voimavara eikä estä kasvuamme ihmisinä. Tämän päivän ihmissuhteet, syvät vakaumukset ja elämännäkemykset rakentuvat menneisyyden pohjalle. Siitä riippuu myös, millaisia tulevaisuuden haasteita uskallamme ottaa vastaan.
Käsittelemättömät vihan ja syyllisyyden tunteet saavat aikaan syvältä kumpuavaa pahaa oloa. Pirjo Alajoki haastaa lukijaa kohtaamaan näitä vaikeita ja ristiriitoja herättäviä asioita ihmissuhteissa. Sovinto ja anteeksianto vapauttavat sidotut voimavarat. Hyväksyttyinä ja käsiteltyinä menneisyyden haavat paranevat ja antavat tilaa uudelle kasvulle.
Kirjassa on myös puhuttelevia esimerkkejä monista ongelmallisista tilanteista Raamatun henkilöiden elämässä.
Pirjo Alajoki on filosofian ja psykologian maisteri. Hän on tehnyt sielunhoitotyötä ja opettanut siihen liittyvistä aiheista monissa eri yhteyksissä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänellä on pitkäaikainen kokemus kansainvälisestä lähetystyöstä Operaatio Mobilisaatiossa."
perjantai 31. tammikuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti