Tänään on liputuspäivä. Aamulla oli mukava nostaa lippu salkoon pitkästä aikaa. Tänään on mukava päivämäärä. Todistuksessa kolme kymppiä kertoo menestyksestä ja hyvästä ja oppivaisesta oppilaasta. Liekö Aleksis Kivi ollut sellainen oppilas? Oma liputuspäivä kertoo siitä, kuinka suomalaiset arvostavat häntä omana kansallissankarinaan, kirjailijana, jonka tekstit elävät edelleen kansamme parissa.
Minunkin kirjahyllyssäni on Aleksis Kiven teoksia. Kirjoitan tähän ensimmäisen säkeistön hänen runostaan.
Suomenmaa
"Maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen? Tuo hohtees' kesäpäivien, tuo loistees' pohjan tulien, tää talven, suven ihana, mi ompi soma maa?" Nämä ajatukset ovat johdantona kahdeksansäkeistöiselle Aleksis Kiven kirjoittamalle "Suomenmaa" -runolle. Voit lukea sen kokonaisuudessaan vaikkapa netistä.
Tätä päivää olisi voinut liputtaa myös ADRAn työn johdosta. Tänä aamuna ADRA suuntasi avustusmatkansa Posiolle. Koillismaan työ päättyi tämän vuoden osalta "kaikkein pyhimpään". 1414 ihmistä sai apua ADRAn kautta Taivalkoskella, Sallassa, Kuusamossa ja Posiolla. Apu tuli monille tosi tarpeeseen.
Kiitos kaikille adralaisille arvokkaasta ja pyyteettömästä työstänne koillismaalaisten hyväksi. Toitte kaamosta ja talvea odottavalle, kovia kokeneelle kansalle, hyvän mielen, joka jää kannustamaan ja antamaan toivoa tuleville päiville.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Juuri menneellä viikolla luin tuon Suomenmaa -runon, kun selasin Kiven koottuja teoksia. Ostin aikanaan Suuresta Suomalaisesta kirjakerhosta kyseisen kaksiosaisen teoksen. Erityisesti Seitsemää veljestä olen siitä lukenut, aikanaan jopa ääneen iltalukemisena lapsille.
"Siel tuhansissa järvissä
yön tähdet kimmeltää
ja kanteleitten pauhina
siel kaikuu ympär kallioi
ja kultanummen hongat soi:
se onpi Suomenmaa."
Kiitos Aila kun jatkoit tuota kaunista isänmaallista runoa. Minä ostin myös Suuresta Suomalaisesta kirjakerhosta nuo samat teokset kuin sinäkin.
:D
Hei Aila!
Ehkä olemme samoihin aikoihin ostaneet nuo eo. kirjat. Olen ollut kirjakerhon jäsenenä tällä erää jo 14 vuotta. Kuuluin kerhoon jo nuorena miehenä, mutta sanoin jäsenyyden jossain vaiheessa irti ja sitten liityin taas uudelleen. Anne on harmitellut sitä, että lopetin jäsenyyden silloin kauan sitten, koska nyt saisin hyviä jäsenetutarjouksia.
Kuinka kauan sinä olet ollut jäsenenä Suuressa Suomalaisessa kirjakerhossa?
Lähetä kommentti