Murtunut sydän tuntee synnin surua, joka johtaa katumukseen ja parannukseen, mutta ylpeä sydän ei kaipaa elämäänsä muutosta. Toisaalla Raamattu kehottaa palvelemaan Jumalaa ehyellä sydämellä. Ehyellä sydämellä kuvataan jakamatonta, kokonaista sydäntä. Puolisydäminen Jumalan ylistäminen on heikkoa ja aneemista. Daavidin psalmeista huokuu intohimoinen ja palava Jumalan palvonta. Jumalan nimi ja Jumalan luonteenominaisuudet saavat keskeisen sijan Daavidin ylistyksessä ja kiitoksessa. Daavid käyttää Jumalan ylistämistä aivan kuin "täsmäasetta" pahan voimia vastaan. Monet, jotka kuulevat ja näkevät Daavidin soittavan ja laulavan Herralle, tulevat vakuuttuneiksi elävästä Jumalasta ja epäjumalanpalveluksen turhuudesta ja kanaanilaisten jumaluuksien voimattomuudesta auttaa ihmisiä.
Herran nimen voima nähdään ja koetaan Jumalan sanassa. Jumalan sanassa on luomisvoimaa, elämää ylläpitävää voimaa. Sana virvoittaa väsyneet, lohduttaa niitä, joilla on murheita sydämessään. Sana valaisee kaikkein kirkkaimmin pimeyden kätköt. Raamatun sana on ylin käskysana, jota vastaan emme voi taistella häviämättä. Lihaksi tullut sana, Jeesus Kristus, on ylempänä kaikkea muuta luomakuntaa. Psalmi 138 korottaa Jumalan sanan sille kuuluvaan asemaan. Maailmamme olisi tänään aivan toisenlainen, jos Jumalan sana saisi sijaa sydämissämme. Herra haluaisi nähdä kumartuneen ihmiskunnan, jota armo ja totuus vetävät puoleensa nöyrään jumalanpalvelukseen. Jeesus on elävä temppeli, jota kohden meidän tulisi kumartaa. Jeesuksessa näemme Isän kirkkauden, armon ja totuuden täyteyden.
Jeesuksen suuruutta ja korkeutta emme voi koskaan ylistää liian paljon. Eikö ole ihmeellistä, että Taivaan suuri majesteetti katsoo säälivästi, rakkauden ja laupeuden silmillä alhaiseen. Kantaa heidän taakkojaan, huolehtii heidän tarpeistaan, kuulee heidän rukouksensa, varjelee ja suojelee heidät pahasta. Paholainen on kuvannut ihmisille Jumalan aivan toisenlaisena olentona. Hän on liittänyt omat pahat luonteenpiirteensä, Rakkauden Jumalan nimen yhteyteen.
Daavid oli kuningas. Ihmiskunnan historian sivuilla emme tapaa monia Jumalan mielen mukaisia hallitsijoita. Miten on meidän päivinämme? Missä ovat Jumalan tiellä kulkevat kansojen hallitsijat, jotka laulavat Herralle ylistystä ja kunniaa? Näyttää siltä, että Jumala työnnetään syrjään koko ajan enemmän ja enemmän kaikilla eri sektoreilla, ja ihmisviisaus korotetaan ylimmäksi auktoriteetiksi. Kaikki se, mikä ei ole Jumalasta, häviää pois, kuin hiekkaan kirjoitetut nimet, vaikka nuo nimet olisivat kuinka suuria tahansa. Ihmisviisaus ja -kunnia häviävät lopulta kuin meren rannan hiekkaan kirjoitetut nimet aaltojen pyyhkäistessä niiden ylitse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti