perjantai 17. syyskuuta 2010

Tahdotko tulla terveeksi?

Raamatussa Salomon loistoa ja kukkien loistoa verrataan toisiinsa. Kukat vievät voiton tässä vertailussa. Ihminen ei saa aikaan sellaista kauneutta kuin Jumala. Kukat, linnut, ruoho ja kaikki mitä maailmassamme on ovat Jumalalle tärkeitä. Ne ovat hänen huolenpitonsa kohteita. Mistä tulevat kukkien kauniit värit ja värisävyt? Auringonvalo saa sen aikaan. Jokaisen sielun sisäinen kauneus on lähtöisin Vanhurskauden auringosta eli Jeesuksesta. Tämä kauneus on sisäistä, luonteen kauneutta.

Mitä Jumalan huolenpito tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että huolenpidon kohteen kaikista tarpeista pidetään huolta.
Ihminen murehtii usein kaikkea sitä mikä liittyy hänen päivittäiseen elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Huomispäivästä huolehtiminen ja murehtiminen eivät lisää elämämme pituutta eikä paranna sen laatua. Jumala on luvannut pitää meistä huolen joka päivä. Tehtävämme on luottaa hänen huolenpitoonsa. Jumala haluaa antaa meille elämämme matkaohjeet päivittäin. Näitä ohjeita meidän tulisi kysellä häneltä rukouksessa.
Jos meille annetaan liian paljon matkaohjeita kerralla, menemme sekaisin, emmekä muista puoliakaan. Voimaa ja viisautta annetaan meille kunkin päivän tarpeita silmällä pitäen. Kullekin päivälle on varattu oma "manna"-annoksensa kaikille. Kenenkään ihmisen ei pitäisi rohmuta tuota "mannaa" itselleen liikaa, niin että toiset jäävät ilman. Jumala on tarkoittanut, että luodut pitäisivät toisistaan huolen. Jumala toteuttaa huolenpitoaan myös ihmisten välityksellä. Jumala vuodattaa ihmisten sydämiin lähimmäisenrakkautta, joka ei jää vain kauniiksi sanoiksi, vaan joka alkaa vaikuttaa käytännön elämässä tuoden esille konkreettiset laupeudenteot. Toisen ihmisen huomioiminen ja hänestä välittäminen on kaikkien meidän vastuullamme. Se on etuoikeutemme Jumalan työtovereina. Meitä ei ole luotu itseämme varten. Itsekkyys tekee ihmisestä sokean, joka ei näe elämän tarkoitusta omassa eikä toisenkaan elämässä. Itsekäs elämä on turhanpäiväistä ja tylsää. Se on narsismia ja narsismi on sairautta. Tämän sairauden voi parantaa vain Jumala. Jeesus kysyi usein sairailta ihmisiltä, että tahtoivatko he tulla terveiksi. Jeesus esittää tämän kysymyksen sinulle ja minulle tänään? Mitä me vastaamme hänelle?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Paavo kirjoituksistasi, joita lueskelin tässä sapatin alkamista odotellessa. Tämä viimeinen kosketti erikoisesti minun sydäntäni, aina on elämässä sellaista, että joudumme pyytämään Jeesusta parantamaan, synnin sairautta. Tässä elämässä emme aivan terveeksi synnin sairaudesta pääse, mutta päivittäin voimme olla Suuren Lääkärin vastaanotolla hoitoa saamassa. Hyvää syksyä ja pian tapaamme kirpparilla. Raija.

Paavo Hautala kirjoitti...

Jumalan huolenpito on aina hyvin rohkaiseva asia kokea todeksi ja kertoa siitä muille.
Jeesus käytti paljon aikaa parantamiseen. Ihmiskunta sairastaa tälläkin hetkellä todella paljon. Uudessa maassa sairautta ja kuolemaa ei ole ollenkaan. Tämä on hyvä uutinen, joka antaa toivoa kaikille sairaille.

Tervetuloa Raija, Jouko ja Riitta Kuusamoon. Odotamme teitä kovasti. Kuulin, että teillä on peräkärry täynnä kirppistavaroita, ihan uusiakin juttuja joku on teille antanut Kuusamoon tuotavaksi. Raija on varmaan ollut asialla, sillä ilman puuhaihmistä mikään ei mene eteenpäin. On mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea tuotte mukananne. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille.

Einellä oli tänään viimeinen päivä kirppiksellä, tällä erää. Sydämellinen kiitos Einelle uhrautuvasta ja hyvästä työstä, jota teit kolme kuukautta vapaaehtoistyönä Karpalon hyväksi. Olit myös leirillä hyvänä apuna ja seurakunnassa palvelit monella tapaa. Jumala palkitkoon kaiken palvelustyösi runsain määrin. Tervetuloa Kuusamoon uudelleen, jos se on sinulle mahdollista.

Paavo Hautala kirjoitti...

Korjaus edelliseen!
Eine onkin vielä yhden viikon Kuusamossa ja Raija tuleekin vasta viikon päästä. Olen viikon edellä aikataulussa. Sorry!

Aamulla kaunis punarintainen uros punatulkku istui suihkulähteemme luona ja joi vettä maljasta. En ehtinyt ottaa kuvaa, koska Mikael innoissaan säikäytti linnun lentoon. Mikael oli meillä ensimmäistä kertaa yökylässä aivan yksin nyt kun hän asuu Hepokaarteella.
Illemmalla löysin ikkunaan lentäneen kuolleen naaras punatulkun talomme toiselta puolelta. Tuli mieleeni, että menettiköhän tuo aamuinen uroslintu kaverinsa?

Eilen Terhon ja Sinin tontilla kaadettiin puita. Toin sieltä tänään noin metrin mittaisen kuusen latvan, jossa oli noin 150 käpyä. Tein siitä kauniin koristeen puutarhaani. Menehtynyt punatulkku on nyt tämän kuusen oksalla, suurin piirtein samalla paikalla, jossa uroslintu oli aamulla. Seuraan, että tuleeko uroslintu suremaan kaveriaan tuon kuusen oksalle vai nappaako joku haaskalintu sen suihinsa.

Paavo Hautala kirjoitti...

Eilen 24.9.10 varis tai harakka nappasi punatulkun ruoakseen. En havainnut, että uros punatulkku olisi käynyt suremassa kaveriaan kuusen oksalla.

Anonyymi kirjoitti...

Säälimme teitä jumalaan uskovat. Miksi teidän asenne muihin ei uskoviin ihmisiin on niin negatiivinen? Onko tämäkin kritiikki nyt vaan ajateltava niin että jumala tms keksimä hahmo koettelee uskoanne? HERÄTKÄÄ todellisuuteen ja siihen missä maailmassa elämme. Ei näillä turhilla uskomuksilla ja lahkoilla ja turhilla kuvitelmilla pelasteta maailmaa. Ainoa joka meidät voi mahdollisesti pelastaa joka on tiede, ihmisen oppiminen virheistään ja valaistuminen, ja keskittyminen siihen ongelmaan että 90% maailman imisistä yrittää elää alle 1 dollarilla päivässä. Ei tässä mikään ns "pyhä" kirja auta ja kolehtien kerääminen lahkolle. Jos haluatte auttaa näitä alle dollarilla eläviä ihmisiä tehkää jotain konkreettista. Lahjoittakaapa vaikka tuloistanne 80% suoraan tarvitseville ettekä keskittyisi vaan oman maallisen keräämiseen johon 90% tämän pikkuisen suomenkin asukkaista ja ihmisistä keskittyy. Mutta mikä onkaan kaiken paha ja juuri tälle ihmisen käytökselle. Väärä vastaus. Se ei ole saatana, piru tai mikään muukaan fiktiivinen hahmo vaan yksinkertaisesti syy on RAHA. Jos rahaa ei olisi koskaan keksitty mikään tässä maailmassa ei perutuisi niukkuuteen ja voiton tavotteluun kuin se tässä rahajärjestelmässämme nyt perustuu. Silti kaikki ihmiset osallistuvat tämän kaiken pahan ja varsinaisen pääpirun leikkiin eli rahan hankintaan ja voittojen maksimointiin ja vain omaksi hyödykseen. Onnea vaan!! Kenties teitä uskovia taas vain koetellaan tälläkin tekstillä. Niinhän kaikki evoluutio ja kehitys on heille jumalan koettelemusta vaikka kuinka toisin todistettaisiin.

Paavo Hautala kirjoitti...

Tiede ei ole pystynyt ratkomaan tämän maailman ongelmia eikä pysty jatkossakaan. Maailmamme tulevaisuus ja kohtalo on Jumalan kädessä. Samoin meidän ihmisten elämä ja tulevaisuus on Jumalan kädessä. Sinunkin, joka tämän kirjoituksen kirjoitit.
Itsekkyys ja rahanahneus, josta kirjoitit ei ole yksistään uskovaisten ongelma. Tämä on koko ihmiskunnan yhteinen ongelma, josta kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Kukaan ei voi röyhistellä rintojaan anteliaisuudellaan eikä osoittaa ahneudesta toista ihmistä sormella.
Kaikilla on syytä tutkistella itseään.

Onkohan nuo mainitsemasi prosenttiluvut kohdallaan?

Ensi viikolla järjestämme avustuskampanjan Koillismaalla. Olet lämpimästi tervetullut tekemään vapaaehtoistyötä vähempiosaisten auttamiseksi!

Anonyymi kirjoitti...

en valitettavasti harrasta tällaista toimintaa koska oma toimeentulonikin on heikkoa, ja jonka eteen täytyy tehdä omakohtaisestikin ihan täysipäiväistä työtä. mutta anna linkin joka voi ainakin olla alku parempaan.

eli: http://eroakirkosta.fi/

miksi olla taikauskoinen, pitää vaan luottaa siihen mitä on tieteellisesti todistettu. minkään maailman uskonnon teoreettisia hypoteeseja ja väittämiä ei ole pystytty missään ja millään tavalla tieteellisesti todistamaan. piste. näistä "ihmeistä" ja muista näytöistä on ollut jo parisenkymmentä vuotta sitten julkaistu kilpailu/palkinto. eli joka näyttää jonkinlaisen ihmeen, ufon tms tai muun tapahtuman jonka joku "jumalallinen" hahmo tms näyttää saa suuren rahallisen palkinnon. eli tästä lisää:

http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Randi

eikö jollain uskontokunnala tai muulla lahkolla olisi tässä helppo raha tarjolla. mutta mutta.. ei ole yrittäjiä ja rahantarjoajia ilmeisesti liiemmin ollut..

Paavo Hautala kirjoitti...

Rukoilen sellaista ihmettä, että sinusta tulisi uskovainen. Olen kuullut, että jotkut ateistit ovat tulleet uskoon, kun he ovat lukeneet E.G Whiten kirjan, "Suuri Taistelu".

Jeesuksen tunteminen kirjoitti...

Todistukseni totiseen uskoon:
löysin suuri-taistelu E.g Whiten kirjan ,eräästä vantaan kirpputorilta, etsiessäni totuuden mukaista vastausta hengellisiin kysymyksiini sekä henhellseen elämääni. totesin heti alku lehdiltä saakka ,kirjan olevan täysin sopusoinnussa matteus 24 luvun kanssa: se antoi ainut laatuiset ulottovuudet totuuteen jota olin etsinyt sekä kolkuttanut.
melodia sointui kuin Kristuksen kirkkaus, joka valaisi puhtaan totuuden lopun aikaa varten , että olisimme valmiina kunnes lähetys työ on täytetty .
niin kuin Psalmi 119:97 kuinka sinun lakisi onkaan minulle Rakas !kaiken päivää minä sitä tutkiskelen.
Saakoon pyhähenki johdattaa tuntemaan totuuden joka on kätketty , Jumalan lakiin.
kaikkia kuulioita Virvoittaen : Ari Hyyppä.