lauantai 11. syyskuuta 2010

Mikaelin kanssa retkellä

Kävimme Mikaelin kanssa Petäjälammella uittamassa veneitä. Matala ranta oli tähän leikkiin oikein sopiva paikka. Sitten menimme Kuusamon Tropiikin lasten leikkihuoneeseen katsomaan mitä uutta sinne on keksitty. Tyynyillä laskettava liukumäki oli hauska. Autoleikit olivat tietysti kiinnostavia. Seuraava kohde oli Tolpanniemessä oleva kota. Ajattelimme mennä vähän tulistelemaan. Jätin autoni Kitronin puistoon ja lähdimme kävellen kodalle. Meitä tuli vastaan eräs tuttu rouva, ystävänsä kanssa, joka sanoi, että kota on nyt hyvässä kunnossa. Se on maalattu ja kaikki ikkunatkin ovat ehjiä. Sepä on mukavaa, ajattelin ja tuumasin, että meille taitaa tullakin mukava iltanuotiohetki kodalla. Tultuamme lähelle virkistyspaikkaa, näimme kauniin vihreiksi maalatut rakennukset, joita oli ilo katsella. Avasimme ensimmäisenä kodan oven, mutta kotaan ei voinut mennä sisälle, koska sieltä lemahti kauhea, suorastaan kuvottava haju. Tulentekopaikan rautaverkon päällä oli suuren suuri hauen pää. Se oli aika pelottavan näköinen, varsinkin Mikaelin mielestä. Ei siinä vielä kaikki. Menimme katsomaan puuvajaa. Olisikohan siellä puita, että voisimme kaikesta huolimatta sytyttää nuotion ja polttaa nuo kodan hajut pois. Kun avasin puuvajan oven, niin melko painava ovi kaatui päälleni. Onneksi Mikael ei jäänyt oven alle. Loukkasin vähän sormeni tuossa tilanteessa. Oven saranat olivat ylhäältä ja oven keskiosasta kokonaan poissa. Vaja oli lisäksi typösen tyhjä. Siellä ei ollut kalikan kalikkaa. Laitoin oven kiinni ja lähdimme Mikaelin kanssa pettyneenä pois. Emme voineetkaan nauttia tulen loimusta kauniina syyspäivänä järven rannalla. Joku oli taas tehnyt pienen "terrori-iskun" ja purkanut pahaa oloaan väärällä tavalla. Maanantaina pitää soittaa kaupungin miehille, että menevät korjaamaan oven, ettei seuraava oven aukaisija loukkaa itseään pahemmin. Puutkin olisivat tietysti hyvä juttu.
Retkeltämme toimme tuliaisina käpyjä. Ajattelin, josko kävyistä saisi siemeniä. Puut eivät olleet aivan tavanomaisia. En tunnistanut niitä, sen verran erikoisia ne olivat.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mukava kun kävitte Mikaelin kanssa ulkoilemassa.:)
Mikael tykkää kovasti uittaa niitä laivoja, ja nauttii kun pääsee retkelle. Ihanaa kun ukki käy Mikaelin kanssa ulkoilemassa.

Harmi että paikkoja oli taas tuhottu!! Mur! :(

Itsekin kävin ystäväni kanssa iltalenkillä. Oli kerrassaan ihanaa katseltavaa, kun luonnossa on kauniita värejä ja iltakin alkaa sinertää.
Näimme samalla yli viidentoista joutsenen parven uimassa Kuusamojärvellä liikuntahallin takana. Ja katselimme kun piisami uiskenteli pinnassa pitkän matkan.

Huomenna taas pihatöihin. :)

Sini

Aila kirjoitti...

Tuolla Kitronin puistolla on mielenkiintoinen, kaunis ja raamatullinen nimi, suomalaisittain äännettynä.