Kaikki Luojan teot ovat täydelliset. Kun ihmiset menevät "peukaloimaan" Luojan töitä siitä on seurauksena aina ongelmia. Luonnon tasapaino järkkyy. Eräs ystäväni soitti minulle ja sanoi, että hän näki erikoisen suuren lintuparven lentävän kohti etelää. Hän viittasi tsunamiin. Silloin eläimet pakenivat pois onnettomuuspaikalta hyvissä ajoin. Ne olivat viisaampia kuin ihmiset, jotka makoilivat rannalla. Onnettomuus iski äkkiarvaamatta. Ystävä ajatteli, että pakenivatko hänen näkemänsä linnut jotakin vaaraa nytkin? Ehkä kovia pakkasia. Tänä talvena kovat pakkaset ovat koetelleet Eurooppaa. Meilläkin on ollut pakkasta tänä talvena lähes neljäkymmentä astetta. Tällä hetkellä on kuitenkin vain - 6,5 C.
Psalmi 111 kertoo meille Herran täydellisistä ja ikuisesti pysyvistä teoista. Ihminen, joka rakastaa Herraa, tutkii mielellään hänen tekojaan, sillä mielellä, että oppisi tuntemaan Herraa paremmin. Eikö olisi hienoa, jos kaikkien alojen väitöskirjojen johdantosanoissa ja yhteenvedoissa mainittaisiin Herran suuret teot. Sanat: olen tehnyt tämän tutkimustyön Jumalan kunniaksi, antaisivat kiitoksen ja kunnian Luojalle. Bach teki juuri näin. Hän sävelsi kaikki teoksensa Jumalan kunniaksi.
"Hän on säätänyt ihmeellisten tekojensa muiston; armollinen ja laupias on Herra." (Ps. 111:4.)
Luomistekojensa ja lunastustyönsä muistoksi Herra itse on asettanut muistopäivän, joka meidän tulee muistaa viikoittain. Sapatti muistuttaa meitä elämänpuusta ja ristinpuusta. Tämän tähden paholainen yrittää pyyhkäistä ihmisten mielistä sapatin muistonkin. Sunnuntaipyhä on ihmisasetus, joka on säädetty ihmisten toimesta vuonna 321 j.Kr. Sapatti asetettiin luomisen yhteydessä. Juutalaiset eivät ole sapatin takana, vaan Herra itse. Tämän säädöksen avulla Luojan vastustaja pyrkii hävittämään Luojan ja hänen tahtonsa tuntemisen. Sapatti on kuitenkin Herran. Se mikä on Herran, sitä ei voi kukaan ottaa häneltä pois. Sapatti on Herran lahja, jota hän tarjoaa ihmisille. Toiset ottavat sen vastaan, mutta toiset hylkäävät sen. Näin on myös pelastuksen lahjan kanssa. Sitä tarjotaan kaikille, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan. Jumala ei pakota ihmistä mihinkään. Kristuksessa saamme täydellisen pelastuksen lahjan, josta voimme iloita joka päivä ja erityisellä tavalla Herran päivänä, sapattina. Sapatti ei ole vähimmässäkään määrin ansio, raskas vaatimus tai ankara orjuuttava määräys. Paholainen on onnistunut luomaan ihmisille väärän mielikuvan sapatin lahjasta. Kun Jeesus oli maan päällä, paholainen sai luotua ihmisten sydämeen väärän mielikuvan Jeesuksesta. Kun ihmiset eivät tunteneet Jeesusta oikealla tavalla, he eivät oppineet tuntemaan myöskään Jumalaa oikealla tavalla. Tänä päivänä paholainen työskentelee ahkerasti Raamatun kimpussa. Hän yritti hävittää Raamatun pimeänä keskiaikana, mutta ei onnistunut yrityksessään. Nyt hän sekoittaa ihmisten päät "haureuden vihan viinillä", etteivät ihmiset ymmärtäisi Raamattua oikealla tavalla. Sekoittamalla totuuden ja valheen toisiinsa hän on onnistunut harhauttamaan ihmiset pois totuudesta. Paholainen on suunnitellut viimeisen suuren eksytyksen erittäin taitavasti. Eksytys tulee olemaan niin suuri ja maailmanlaajuinen, että jopa valitutkin eksytetään. Koko maailma tulee seuraamaan tätä ihmetellen, eikä vain seuraamaan sivusta, vaan olemaan siinä mukana, eksyen ja eksyttäen muita. Raamatun sanojen väärä tulkinta ja yliluonnolliset ihmeet ja merkit sokaisevat ihmisten silmät, niin etteivät he näe totuutta sellaisena kuin Herra on sen meille antanut. Viimeinen suuri eksytys on hengen alueella. Paholainen on tutustunut huolella Pyhän Hengen toimintaan ja hän tekeytyy Pyhäksi Hengeksi samalla tavalla kuin hän tekeytyy Kristukseksi. Maailmassa vaikuttava väärä henki ja väärä kristus ovat niin oikean oloisia, ettei niitä ihminen aisteillaan erota. Nyt tarvitaan aivan erikoisella tavalla henkien erottamisen armolahjaa ja Raamatun sanan syvällistä tuntemusta. Kristuksen syvällistä tuntemusta.
"Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani." (Joh. 7:17.)
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Siis sunnuntaisapatti pohjustaa tietä valejeesukselle ja tuhatvuotiselle valtakunnalle.
Tuleeko ensin valejeesus maan päälle ja sitten viimeiset seitsemän vitsausta, jonka jälkeen oikea Jeesus
tulee ilmakehään?
Hei Esa!
Ennustusten mukaan sunnuntailaki lähee Amerikasta ja leviää sieltä sitten muualle maailmaan. Valejeesus on sunnuntain vahva kannattaja, koska hän on sen takana. Viimeiset seitsemän vitsausta alkavat armon ajan päättymisen jälkeen ja ne päättyvät Jeesuksen tulemiseen. Koska jokaisen ihmisen kohtalo on sinetöity ennen vitsausten alkamista, niin valejeesuksen on ilmestyttävä ennen vitsauksia, jos hän aikoo saada kannattajia puolelleen. Vitsausten aikana kukaan ei vaihda herraansa. "Pyhä pyhittyy ... saastainen saastuu ..." Vitsausten aikana ei tapahdu enää uskoon tulemisia eikä myöskään uskosta luopumisia. Jokainen on tehnyt valintansa ja kohtalo on kaikkien kohdalla sinetöity.
Jokaisen ihmisen tärkein velvollisuus on tänä aikana tutkia itse Raamattua ja oppia tuntemaan totuus ja sitten vaeltaa valossa ja kannustaa muitakin tekemään samoin. Oma kokemus on tärkeämpi kuin toisten mielipiteet. Ne, jotka tutkivat ahkerasti Raamattua ja rakastavat totuutta, eivät tule petetyiksi. Jumala suojelee omiaan Raamatun sanan kautta.
Lähetä kommentti