Tämä päivä laittaa ykköset riviin (11.1.10.) Ensi vuonna, jos Herra suo tämän päivän, kaikki viisi numeroa ovat ykkösiä.
Aamurukouspiirin rukousaiheina olivat tänään yhteys ja yksimielisyys!
Jeesuksen viimeinen rukous maan päällä käsittelee tätä asiaa. Jeesuksen risti yhdistää taivaan ja maan. Ristin luona ihmiset tulevat lähelle toisiaan. Ihminen, joka haluaa seurata Jeesusta läheltä, tulee ristin juurelle. Jeesusta ei voi seurata läheltä, jos risti on "elämämme sivulauseessa."
Psalmin 108 otsikoksi sopisi rauha ja sota. Psalmin 108 ensimmäinen puolisko, jakeet 1-7, kuvaa lepoa ja rauhaa. Sitten sanat vaihtuvat, jakeissa 8-14, ja niistä on aistittavissa jännitys, taistelu ja sota. Jeesus on Herran sotajoukon päämies ja Hänen saavuttamansa voitto vihollisista takaa pysyvän rauhan. Usko ja luottamus Herran sotajoukon päämieheen, Jeesukseen, antaa sydämeemme rauhan ja levon. Usko lepää, mutta epäusko pelkää. Meillä voi olla tänään pelon ja turvattomuuden tunteita, koska taistelu käy kuumana ympärillämme. Saamme kuitenkin levätä Herrassa. Hän ohjaa meidät "linnoitettuun kaupunkiin", jossa olemme turvassa ja suojassa vihollisilta. Herra ei hylkää, vaikka hänen omansa saavat kokea, aika ajoin, hätää ja ahdistusta.
"Sinä, Jumala, olet hylännyt meidät etkä kulje sotajoukkomme mukana. Auta meitä, me olemme hädässä! Turha on ihmisten apu. Jumalan voimalla me teemme suuria tekoja, hän polkee maahan vihollisemme."
Kun luovutamme taistelumme Herralle, niin sydämessämme säilyy rauha ja lepo!
Tämän päivän otsikko: ykköset rivissä, panee meidät ajattelemaan arvojamme. Mikä on elämässämme tärkein, ykkös-asia?
maanantai 11. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti