Psalmin 107 kertosäe kuuluu näin:
"Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra päästi heidät ahdingosta". (Ps. 107:6,13,19,28.)
Jumala sallii meille ahdistuksen aikoja. Ne ovat hänen kädessään olevia työkaluja, joita hän käyttää valmistaakseen meitä taivasta varten. Jokainen ihminen joutuu kokemaan omat koettelevat aikansa. Se, millä tavalla me suhtaudumme koettelemukseen, vaikuttaa siihen millainen hedelmä meissä kypsyy. Toisista ihmisistä tulee vaikeuksien tähden katkeria, kovasydämisiä ja Jumalaa tai ihmisiä syyttäviä. Hedelmänä kypsyy pahuutta ja jumalattomuutta. Toisten sydämet puhdistuvat ja nöyrtyvät ja taipuvat Jumalan tahtoon. Hedelmänä kasvaa silloin uskon kuuliaisuus, joka tulee ilmi rakkautena Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Sydämen maaperä vaikuttaa siihen millaisen sadon ahdinko saa aikaan. Löydämme myös luonnosta hyvän opetuksen kuvaamaan tätä tilannetta. Auringon valo ja lämpö saavat savimaan kovettumaan entisestään yhä kovemmaksi ja kovemmaksi. Kaikki kasvit kuolevat ja maa halkeilee eikä mitään hedelmää pääse kypsymään. Saman valon ja lämmön seurauksena kova routamaa sulaa pehmeäksi ja kasvit alkavat kasvaa ja satotoiveet ovat korkealla. Jumalan sanan valon loistaessa sydämeemme toisten sydämet sulavat ja sana pääsee itämään ja tuottamaan hedelmää Jumalan kunniaksi. Tällaisen Jumalalle otollisen sanan kuulijan vierellä saattaa istua toinen ihminen, joka saman sanan kuultuaan paaduttaa sydämensä ja torjuu sen. Tässä tilanteessa sanan siemen kuolee ja kuihtuu pois heti alkuunsa. Jeesuksen esittämä kylväjä-vertaus tuo esille sen, että sydämen maaperä voi olla neljänlainen. Ihmisen sydän voi olla kova kuin kallioperä, kovaksi tallattu pellon- tai tienlaita, ohdakepelto tai hyvä maa. Sanan kylvön lopputulos voi olla vain kahdenlainen. Satoa joko tulee tai sitten ei. Jumalan sallimien koettelemusten tarkoituksena on tehdä sydämemme maaperä hyväksi ja otolliseksi sanan siemenille, niin että Herra saisi korjata hänelle mieluisen sadon taivaan aittoihin.
Jos sinulla on tällä hetkellä elämässäsi vaikeuksia ja ahdinkoa, niin huuda avuksesi Herraa. Herra kuulee huutosi ja hän haluaa ja pystyy auttamaan sinua!
"Hän murskaa pronssiset ovet, murtaa rautaiset teljet" (16.)
Herra pystyy katkaisemaan kaikki kahleet ja vapauttamaan sinut telkien takaa vapauteen ja iloon Herrassa. Koettelemusten kautta vapauteen, on psalmin 107 rohkaiseva sanoma.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti