Me -henki vai minä itte?

Monet psalmit ovat historiallisia katsauksia Jumalan kansan menneisyyteen. Psalmi 106 on yksi sellainen. Voitot ja tappiot tuodaan esille. Kansan synnit ja lankeemukset kerrotaan avoimesti ja rehellisesti. Kirjoittaja ei pidä itseään muita parempana. Hän samaistuu kansaan ja pitää itseään yhtä syyllisenä kuin menneiden sukupolvien "isät".

"Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti".(6.)

Tekstissä on viittaus Danielin kirjan yhdeksänteen lukuun, jossa on Danielin synnintunnustus. Tässäkin tunnustuksessa esiintyy usein sana "me". Molemmissa synnintunnustusrukouksissa esiintyvä "me" -sana sulkee sisäänsä meidät kaikki. Kuulumme kaikki langenneeseen ihmissukuun ja sen tähden meidän tulee lähestyä Jumalaa nöyrinä, katuvina ja syntimme tuntevina. Jeesus sisällytti synnintunnustuksen Herran rukoukseen. Se liitettiin jokapäiväisen leivän pyytämisen yhteyteen. Tämä opettaa meille sen, että synnin tunnustaminen on jokapäiväinen tehtävämme. Se kuuluu elämään yhtä kiinteästi kuin jokapäiväinen leipä. Synnintunnustus ja hengellinen elämä kuuluvat yhteen samalla tavalla kuin ajallinen leipä ja ajallinen elämä.

Psalmista ja Daniel ovat esirukoilijoita, jotka rukoilevat itsensä ja Jumalan kansan puolesta. Tällaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Haluatko sinäkin olla Herralle antautunut esirukoilija? Kun Job rukoili ystäviensä puolesta, Jumala käänsi hänen kohtalonsa. Kun palvelemme rukouksissa toinen toisiamme, huomaamme, että omatkin asiat sujuvat paljon paremmin. Me -henki vai minä itte? Psalmi 106 herätti pohdittavaksi tämän kysymyksen!