torstai 28. tammikuuta 2010

Minkä olen hänelle luvannut

Kun Joona joutui kalan vatsaan, hän huusi Herraa avuksi. Herra kuuli hänen huutonsa ja pelasti hänet. Kun luet Joonan rukouksen (Joona 2) huolella, huomaat hänen käyttävän rukouksessaan psalmien sanoja. Joonan rukouksessa on alaviittaukset viiteen psalmiin. Psalmia 116 ei ole mainittu, mutta tästä psalmista löytyy monia yhtymäkohtia Joonan rukoukseen.

"Minkä olen hänelle luvannut, sen teen, teen sen hänen kansansa nähden." (Ps. 116:14.)

Minulle tulee tästä ajatuksesta mieleen Isän ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välinen "sopimus" ihmisen pelastamisesta. Isällä ja Jeesuksella oli jo aikojen alussa, ennen kuin ihminen oli vielä langennut syntiin, "sopimus" pelastaa ihminen. Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on yhteinen sopimus pelastaa ihminen. Jeesus oli Isän tahdolle uskollinen kuolemaan asti. Lunastussuunnitelma ei ole koskaan ollut mikään hätäratkaisu. Se on ollut valmiina jo ennen kuin onnettomuus tapahtui. Jumalaa ei koskaan yllätä mikään äkkiarvaamatta. Hän tietää kaiken alusta loppuun saakka. Tämä antaa meille turvallisuuden tunteen. Meidänkin elämämme on hänen kädessään turvassa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko Paavo (muutkin tietysti voivat) kertoa kuinka sinä olet tullut uskoon. Minua on alkanut se kiinnostaa.

Kyselijä

Paavo Hautala kirjoitti...

Hei, Kyselijä!

Kommenttisi on haastava ja erittäin kiinnostava! Kysymyksesi avaa aivan uuden ulottuvuuden blogilleni. Tästä tulee varmaan hedelmällinen ja antoisa kokemusten vaihto, joka rohkaisee, kannustaa ja vahvistaa meitä kaikkia. Tämä saattaa luoda jännittäviä ja rakentavia yhteyksiä erilaisten ihmisten kesken.
Nyt meiltä vaaditaan rohkeutta, rakkautta ja viisautta, kun lähestymme toisiamme henkilökohtaisella tasolla. Tämän tekee jännittäväksi myös se, ettei yhtään tiedä ketkä näitä kirjoituksia lukevat? Linjoilla voi olla rakkaita ystäviä tai vähemmän rakkaita!
Pidetään mielessämme Paavalin antama kultainen sääntö: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." (Room. 12:10.) Jos tämän aina muistaisimme, niin vihamiehistäkin voisi tulla vaikkapa ystäviämme!

Vastaan haasteeseesi blogin pääsivulla.
Teidän täytyy kuitenkin olla kärsivällisiä.
Mietin ja rukoilen, että missä laajuudessa todistukseni annan? Ja mikä on sopiva ajankohta? Onhan kysymyksessä oman elämän esilletuominen julkisuuden valokeilaan, ja se on suuri haaste. Olette varmaan huomanneet, että kirjoitan joistakin asioista melko yksityiskohtaisesti. Teen tämän tarkoituksella, koska tämä on samalla päiväkirjani. Haaveenani on kirjoittaa kirja. Tai ainakin koota aineistoa kirjaa varten. Olen laittanut itseni "likoon" ja "pääni pölkylle!" Herra minua auttakoon!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!
Sopiiko että minä kirjoitan nimimerkillä?
Pointtihan on itse asia, eli kuinka Jumala toimii ihmisten pelastamiseksi ja siitä kertominen "todistaminen".
Eikös Raamatussa olekin kehotus "olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle ..." 1.Piet.3 Siinä kohdassa näyttää olevan varoitus niille jotka pahoin aikein ovat liikkeellä, sellaiset joutuvat itse häpeään. Johtui vaan mieleen tuosta "pää pölkylle" ajatuksestasi.

Kyselijä

Paavo Hautala kirjoitti...

Hei, Kyselijä!
Avasin juuri pääsivun henkilökohtaisille todistuksille. Siitä on sitten jälkeenpäin helppo löytää tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukset, kun ne ovat kuin yhdessä "nipussa". Blogiarkistossa voi mennä nopeasti tähän kohtaan ja lukea kiinnostavia kertomuksia eri ihmisten uskoontulosta.
Kyllä sopii, että kirjoitat nimimerkillä. Jokainen tuntekoon itsensä vapaaksi!