Tämän päivän raamatuntutkistelun aihe oli kärsivällisyys. Aiheesta syntyi vilkas keskustelu. Jumalan kärsivällisyys ei lopu kesken. Niin kauan kuin on vähänkin toivoa ihmisen pelastumisesta, Jumala jaksaa odottaa kärsivällisesti, koska hän haluaa, ettei kukaan joutuisi kadotukseen ja hukkuisi, vaan kaikki pelastuisivat.
Mitä Jumala odottaa? "Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat." (Jes. 30:18.)
"Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen." (Miika 6:8.)
Ihmiskunnan pitkä armon aika todistaa Jumalan kärsivällisyyden suuruuden. Jokainen meistä on saanut kokea omassa elämässämme kuinka pitkämielinen ja kärsivällinen Herra on ollut meitä kohtaan. Tämän pitäisi herättää meissä halun olla kärsivällisiä toinen toisiamme kohtaan. Elämässä tarvitaan paljon kärsivällisyyttä. Ilman sitä elämä on vaikeaa ja ongelmallista. Tarvitsemme kärsivällisyyttä kaikissa suhteissamme ja kaikissa olosuhteissa. Lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat kärsivällisyyttä kehdosta hautaan. Koska olemme erilaisia ja ajattelemme eri tavalla, emme aina ymmärrä toisiamme. Joudumme törmäyskurssille toistemme kanssa. On hyvä muistaa, että meillä on erilaiset taustat ja elämän kokemukset. Toiset ovat "kypsempiä" kuin toiset. Samassa puussakin hedelmät kypsyvät eri tahdissa. Kypsymistä pitää odottaa kärsivällisesti. Jumala kypsyttää sadon oman tahtonsa ja aikataulunsa mukaisesti ja hän myös korjaa satonsa talteen.
Hengen hedelmä on kärsivällisyys. Kärsivällisyys on Pyhän Hengen työn hedelmä meissä. Omassa voimassamme emme pysty saamaan aikaan luonteemme muuttumista. Ihminen, joka antautuu Jumalan työpöydälle kuin savi valajansa käsiin, muuttuu sisältäpäin. Sanotaan, että katselemalla me muutumme. Saamme kääntää katseemme joka päivä Jeesukseen. Jeesus on kaiken hyvän lähde. Kun katseemme harhailee muualla, kuin Jeesuksessa, Herra sallii meille vastoinkäymisiä, koettelemuksia ja ahdistuksia, jotta kiinnittäisimme katseemme yksin häneen. Jos meiltä häviää katsekontakti Jeesukseen, kärsivällisyyskin katoaa pois.
Kun ihmiskunnan armon aika päättyy, se ei pääty sen tähden, että Jumalalta loppuu kärsivällisyys, vaan koska kärsivällisyydellä ei voiteta enää yhtään sielua.
"Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka." (Jaak. 5:7.)
"Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut." (Mark. 4:26-29.)
Jeesus on mestarikylväjä. Hän on kylvänyt Jumalan sanan siemenet sydämiimme ja hän odottaa kärsivällisesti, että sielusato kypsyy sadonkorjuuseen.
"Sitten näin tämän: Oli valkoinen pilvi, ja pilven päällä istui joku ihmisen kaltainen, jolla oli päässään kultainen seppele ja kädessään terävä sirppi. Temppelistä tuli toinen enkeli, joka kovalla äänellä huusi pilven päällä istuvalle: "Pane sirppisi työhön ja leikkaa, nyt on sadonkorjuun aika. Maan sato on kypsä korjattavaksi." (Ilm. 14:14,15.) Maassa kypsyy kahdenlainen sato: Hyvä ja huono, hyvän lapset ja pahan lapset, vanhurskaat ja väärät, lampaat ja vuohet, nisu ja luste.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Etsin tietoa kärsivällisyyden hedelmästä ja löysin. Sain sellaista tietoa jota kaipasin. Olisi hyvä saada muistakin hengen hedelmistä yhtä hyvää tietoa.
Kiitos kommentistasi. Olen kirjoittanut blogillani muistakin hengen hedelmistä pieniä ajatelmia. Oletko löytänyt nämä kirjoitukset?
Siunausta sinulle, etsijä!
Herra auttakoon sinua löytämään aarteista parhaimman, Jeesuksen!
Olet varmaan jo löytänytkin hänet!
Muistan sinua rukouksin!
Lähetä kommentti