Kun tulin kotiin, kävin heti kasvihuoneella katsomassa mitä sinne kuuluu? Löysin kolme vihreää tomaattia. Siellä on nyt myös pieni kurpitsan alku. Kurkuissa ei näkynyt vielä pikkukurkkuja. Mansikkamaalla oli melko paljon satotoiveita, vaikka istutin taimet vasta viime syksynä. Olemme jo syöneetkin mansikoita jonkin verran ja ne maistuvat erittäin makeilta. Odottelemme nyt aurinkoisia ilmoja, että marjat kypsyvät kunnolla. Sannin antamat mintun taimet ovat lähteneet kasvamaan hyvin. Tänäänkin oli mukava juoda raikasta minttuteetä hunajan kanssa. Salaatit ovat kasvaneet hyvin. Pienestä penkistä riittää nuorillekin ihan kivasti.
Anne oli koko leirin ajan Virossa, kummitätinsä kanssa. He nauttivat kylpylälomasta. Matka meni hyvin ja hoidot olivat olleet hyviä. Anne tuli Kajaanista Oulun kautta ja toi Suvin, Jessican ja Tonin Kuusamoon. Olemme olleet yhdessä ja nauttineet kesän lämmöstä. Terho on vienyt meitä veneellään vesille. Vesillä olo on kesällä suurenmoista. Tuulta, aurinkoa, veden raikkautta ja aaltojen rauhoittavaa loisketta on mukava kuunnella ja katsella.
Tänään minulle soitti Koillissanomien kesätoimittaja, Ervasti. Hän oli surffaillut netissä ja löytänyt sieltä blogini. Karpalo-asia oli iskenyt hänen silmäänsä. Hän halusi tehdä siitä jutun lehteen. Katsotaan joko huomiseksi ehtii. Olemme saaneet rakennusluvan ja tänään vein piirustukset kolmelle sähkösuunnittelijalle, joilta kyselen tarjouksia. Jään kuitenkin nyt lomalle ja jätän työasiat sivuun heti kun siihen on mahdollisuus. Vielä pitää tehdä pöytäkirja lähetyksen johtokunnan kokouksesta.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti