Pieni Karhunkierros kannattaa kiertää!

Suvi-Maarian syntymäpäivänä 12.7. kiersimme Pienen Karhunkierroksen. Aamupäivän opiskelimme ahkerasti Raamattua. Lounaan jälkeen alkoi fyysistä kuntoa vaativa luontoretki. Kolmekymmentä Ruka-Safarin maastopyörää otettiin esille niille varatuista telineistä. Jokainen testasi pyöränsä ja satula säädettiin kunkin koon mukaan, oikealle korkeudelle.
Kaksi pyörää oli rikki. Onneksi talosta löytyi hyvät pyörät tilalle, joten kaikki saivat allensa kunnon menopelin. Tie Retkietappiin oli suora ja selvä. Ohjeet reitistä oli annettu, mutta silti muutamat seikkailijat eksyivät porukasta jo alkumatkasta. Minun tehtäväni oli kulkea edellä ja pitää huoli siitä, ettei kukaan ohita minua matkalla. Vauhtini oli melko kova, sillä intoa ja energiaa pursuavat nuoret miehet hengittivät koko ajan niskaani. Pyöräjono venähti pitkäksi ja tästä kai johtui se, että jotkut eivät tienneet mihin piti ajaa. Iikka, joka on polunkävijäjohtaja, valitsi toisen reitin. Hän oli tutkinut karttaa ja johdatti oman ryhmänsä toista reittiä pitkin samalle polulle, jonne mekin olimme menossa. Tämä aiheutti hämminkiä ja puhelimet soivat tiuhaan tahtiin, jotta porukka saatiin kasaan. Koko leiriväki näytti olevan hujan hajan siellä sun täällä. Joukkomme koostui fyysisiltä voimiltaan eritasoisista nuorista. Kaksi nuorta ja kaksi ohjaajaa jäi Myllykoskelle, johon tulimme lenkin jälkeen ruokailemaan. Pyöreällä lammella leiriläiset innostuivat uimaan ja hyppimään rantatöyräältä veteen. Ihmettelin kuinka huimapäisiä nuoret olivat, koska uskalsivat hypätä jopa pää edellä puoliksi tuntemattomaan veteen. He kyllä vakuuttivat tutkineensa hyppypaikan ja todenneet sen turvalliseksi. Onneksi kenellekään ei sattunut haaveria. Enkelit varjelivat koko leirin ajan ihmeellisellä tavalla. Kiitos esirukouksistanne. Kallioportilla pysähdyimme ihmettelemään syvää rotkoa ja varoittelimme toisiamme menemästä liian lähelle jyrkänteen reunaa. Monilla oli kamerat ahkerassa käytössä koko kierroksen ajan. Valtteri näytteli minulle ottamiaan kuvia ja ne olivat tosi hienoja. Hän oli kuvannut riippusillat hyvällä valokuvaajan silmällä. Tyyni vesi heijasti sillat lumoavan kauniisti. Koko kierroksen ajan nuorilla oli vauhti päällä. Yritin pysytellä perässä. Selässä tuntui, varsinkin matkan lopussa. Siilastuvalle saavuimme täsmälleen aikataulun mukaisesti. Tässä paikassa oli mukava levähtää ja syödä vähän retkievästä ja juoda vettä. Pientä Kalliosaarta, joka oli reitin varrella ennen Siilastupaa, jäin katselemaan pidemmäksi aikaa. Keskellä Kitkajokea se oli erikoinen nähtävyys. Saaren kiviaines on kovaa, koska se on kestänyt virtaavan veden kuluttavan voiman vuosisadasta toiseen. Joitakin puitakin kasvoi tuolla pienellä saarella. On hienoa, että nämä maisemat on suojeltu ja voimme katsella luonnon kauneutta ja kunnioittaa sen koskemattomuutta. Merkityillä reiteillä kulkeminen on viisasta. Näin säilyvät harvinaiset kasvit ja lintulajit omassa ympäristössään ja uudet sukupolvet voivat nähdä pohjoisen luonnon puhtauden ja ainutlaatuisuuden.

Kun saavuin Myllykoskelle toistamiseen, sinne oli kerääntynyt jo lähes kaikki leiriläisemme aterialle. Leena ja Risto Niemi olivat kattaneet herkullisen aterian erämaahan. Lämmin lohikeitto sopi hyvin ympäristöön, jossa lohikoski pauhasi runsasvetisenä taustalla. Vesi, tuli, luonnon äänet ja herkullinen ateria virkistivät ja vahvistivat kulkijoita jatkamaan taivalta Retkietappiin. Sieltä oli Loma-Ajakkaan matkaa seitsemän kilometriä. Matka meni nopeasti maastopyöräkisan merkeissä. Muutamat joutuivat turvautumaan auton kyytiin, voimien huvetessa maastoon.

Loma-Ajakan saunassa ja lämminvesipaljussa oli mukava rentouttaa jännittyneet lihakset. Mennessäni kuumasta saunasta kylmään veteen tunsin olevani jonkinlaisessa tokkurassa ja uimakaverit tulivat avukseni ja "pelastivat minut hukkumasta". Jälleen enkelit olivat vartioimassa meitä! Kiitos Herralle!