Sapatin vietto oli leirin isäntäväelle uusi kokemus. Tuntui kuitenkin siltä kuin he olisivat olleet yhtä perhettä kanssamme ja viettäneet lauantaina pyhää ennenkin. Avarasydämisyys ja samaistumisen taito on lahja Jumalalta ja siitä on paljon apua matkailuyrittäjille, jotka vastaanottavat monenlaisia ryhmiä ja palvelevat heitä.
Ensimmäisen leirisapatin (11.7.) teemana oli: "Siunatkaa toisianne"! Tästä aiheesta oli mieluisaa puhua päivän avauksessa lippukentällä. Lipun nosto on aina mieltä ylentävä kokemus. Olen haaveillut lipputangosta ja lipusta myös oman kotini pihapiiriin, mutta vielä sitä ei ole tullut hankittua. Taisin mainita siitä myös 50-vuotispäivänäni viisi vuotta sitten. Toiveeni ei silloin toteutunut. Katsotaan miten käy jatkossa?
Ensimmäinen nuorisojumalanpalvelus oli koskettava. Raamatuntutkistelu käsitteli Johanneksen kirjeitä. Leiriväki jaettiin viiteen ryhmään, jossa leiriohjaajien opastuksella paneuduttiin elämän sanaan. Sapatin sanan piti leiriohjaaja Marja-Terttu Junnikkala. "Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä" oli eräs päivän aiheistamme, joka tuli esille myös sapatin sanan aikana. Lähetyskertomuksia oli kaksi. Toinen Etelä-Amerikan osaston alueelta, Ecuadorista, ja toinen Kuusamosta, edellisten vuosien Eräripareilta, kuvien, välityksellä. Molemmat kertomukset koskettivat sydämiä tosi paljon. Ehkä kirjoitan tuon Rodrigon kokemuksen oman otsikon alle myöhemmin.
Vaikka nuorisojumalanpalvelus kesti kaksi tuntia, aika ei tullut, pitkäksi.
Maukkaan lounaan jälkeen olimme ulkona, koska oli kaunis aurinkoinen sää. Nallen rukouspolku ja rukouspuutarha-tehtävät johdattelivat leiriläiset rukouksen ihmeelliseen maailmaan. Eräällä asemalla minulla oli mahdollisuus siunata kahta nuorta leiriläistä. Tehtävään kuului ripotella ruusun terälehtiä pään päälle ja samalla lausua siunausrukous nuoren puolesta. Poikien ollessa polvillaan edessäni siunausta saamassa ja hyväntuoksuisten ruusunlehtien valuessa runsaina pään päältä hartioille ja lopulta polvien juureen lattialle, saivat molemmat pojat sanomaan, että tämä tuntui hyvältä. Tämä pieni siunattu ohikiitävä hetki on elävänä mielessäni ja kannan tuota tunnetta sisälläni varmasti pitkään. Toivottavasti pojat kokevat samoin!
Rukous-teeman jälkeen, ennen päivällistä, oli vielä raamattutunti. Päivällisen jälkeen oli vapaata ja illalla oli elokuvailta. - Kuusamossa kuvattu, "Suden arvoitus", oli kohderyhmälle sopiva ja siinä oli koskettava sanoma. En tiennyt etukäteen, että Loma-Ajakassa ei ollut sellaisia laitteita, että DVD:n näyttäminen valkokankaalle ja äänen tuleminen kaiuttimista onnistuisi samanaikaisesti. Minulla oli tekniikan asiantuntija, Janne, joka etsi Terhon kanssa keinoa, miten asian voisi ratkaista. Sopivia liitäntäjohtoja ei löytynyt mistään. Elokuvan katsominen televisiosta olisi näin suurelle yleisölle "latistava" kokemus. Pojat sanoivat, että ei olisi muuta mahdollisuutta kuin polttaa DVD toiselle CD:lle ja koettaa yhdistää kaksi eri versiota talon laitteiden ja meidän tietokoneen ja videotykin kanssa keskenään. Sanoin pojille, että minulla on mukana kaksi elokuvaa valmiina. Olin hakenut Kuusamon kirjastosta tilaamani elokuvan ja seurakuntani jäsen, Kaarina Kurtti, oli antanut minulle omansa tätä tilaisuutta varten. Minulla oli Kaarinan antama elokuva jo pidemmän aikaa ja ajattelin, että en hae kirjastosta tilaamaani DVD:tä ollenkaan, koska ajattelin, että mitäpä minä kahdella elokuvalla tekisin. Kaiken kiireen keskellä leirille lähtö aamuna koin kuitenkin voimakkaan kehotuksen hakea kirjaston version ajatellen, että sitä saatetaan tarvita. Ihmeellistä oli myös se, että kirjaston elokuvan ääni oli erittäin huono, mutta Kaarinan antamassa ääni oli laadukas. Niinpä otettiin toisesta versiosta ääni ja toisesta kuva. Laitteet napsautettiin samanaikaisesti päälle ja kaikki onnistuikin erinomaisesti ja saatoimme nähdä elokuvan valkokankaalta popcornien tuoksun leijuessa ilmassa. Ihmettelimme poikien kanssa miten yksityiskohtaista johdatusta saimme kokea. Kuka tiesi, että tarvitaan kaksi elokuvaa?
Illan aikana saimme uuden leiriläisen, Sivin, Brysselistä, ja kaksi ohjaajaa, Katjan, Heinolasta (Terhon syntymäkaupungista) ja Timon, Jyväskylästä. Näin leiriväki oli nyt kokonaisuudessaan paikalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti