torstai 7. marraskuuta 2013

Musiikki vaikuttaa elämään monipuolisella tavalla!


          
"Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on julistava minun ylistystäni." (Jes. 43:21.)

Jumalan kansa maan päällä on kansainvälinen, jolla on yhteinen rakkauden kieli. Tämän kielen he ovat saaneet Pyhältä Hengeltä. Sanat siihen löytyvät Raamatusta ja sävelet taivaasta. Jumalan kansaan kuuluu jäseniä kaikista kansoista, sukukunnista, kielistä ja kansanheimoista. Jumala on luonut tämän kansan itseään varten. Herran voimalliset teot kansan keskellä ja kansan kautta maailman keskellä synnyttävät lauluja, joissa sanat ja sävelet julistavat Jumalan ylistystä! Näiden laulujen sanojen ja sävelten tulisi soida vahvempana kuin tämän maailman ruhtinaan innoittamat laulut. Musiikilla ja laululla on ihmiseen suuri vaikutus. Vaikutus voi olla hyvä tai huono. Musiikin hyvä vaikutus näkyy luonteen jaloutena, ajatusten ja tekojen sopusointuna.

Musiikilla voidaan vaikuttaa ihmisen jokapäiväiseen elämään hyvin tehokkaasti.  Laulu voi olla kuin ase, hyvän tai pahan palveluksessa. Musiikkia käytetään nykyään moniin eri tarkoituksiin, kuten terapiaan, opiskeluun, mainontaan, viihdyttämiseen, tunteiden nostattamiseen, manipulointiin, ryhmähengen luomiseen, kasvatukseen, jopa kasvien ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Musiikin suuren vaikuttavuuden tähden meidän on tärkeä tehdä valintoja oikeanlaisen musiikin kuuntelussamme. Samalla tavalla kuin terveellinen ja oikea ravinto sekä sopiva liikunta vahvistavat koko ihmistä, niin oikeanlainen musiikki vahvistaa mielemme kautta myös koko ihmistä.

Minkälaisia kokemuksia ja mielipiteitä sinulla on musiikin vaikutuksista? Minkälainen musiikki sinun mielestäsi on hyvää ja oikealla tavalla rakentavaa sekä terveyttä edistävää?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Monet - varsinkin vanhemmat ihmiset - kauhistelevat varsinkin raskaampaa musiikkia, vaikka sanoitukset olisivatkin 'oikeanlaiset'. Takerrutaan siis siihen tapaan jolla asia ilmaistaan, ei itse asiaan.
Eräs ihminen sanoi mielestäni kerran osuvasti: Autoa voidaan käyttää toimittamaan joko huumeita ja laittomia aseita, tai Raamattuja ja ruokaa köyhille. Kuljetusväline on molemmissa sama, mutta sisältö eri. Sama pätee musiikkiin.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi. Tuo autovertaus on kuvaava!
Jatketaan musiikkikeskustelua!

Aila kirjoitti...

Jännä juttu, että juuri tänään isäsi serkku Mikko oli kirjoittanut facebook-seinälleen musiikista ja hengellisistä lauluista kirkkoisä Augustinusta lainaten: "joka laulaa, rukoilee kahdesti".

Paavo Hautala kirjoitti...

Terveiset Mikolle! Musiikkiasiat ovat Mikolle läheisiä.

Monet laulut ovat rukouksia ja rukouksia esitetään laulaen.