tiistai 12. marraskuuta 2013

Hirmumyrskyjen tuhot on ennustettu jo kauan sitten!


    
Lähdin tänään Arin kanssa Sallaan klo 9.00 ja palasimme Kuusamoon klo 20.30. Teimme Sympatia-keräystä ja kävimme kotikäynneillä. Eilinen aurinkoinen pakkaspäivä oli vaihtunut lauhaksi ja sateiseksi ilmaksi. Tiet olivat melko liukkaat. Ari ajoi mennen tullen. Palatessamme Kuusamoon hiekoitusauto ajoi edellämme. Tämä oli tosi hyvä asia. Siinä auton perässä oli turvallista ajella pimeässä. Menomatkalla tiellä oli pari poroa, mutta paluumatkalla niitä ei näkynyt ollenkaan.

Sallassa oli reilusti lunta. Kuusamon lumipeite on ohentunut melko vähiin.

Taimi ja Reima syöttivät ja juottivat meidät mennen, tullen ja palatessa. Eila kattoi pöydän kulkijoille heti, kun saavuimme hänen kotiinsa. Meitä "pidettiin kuin piispaa pappilassa" koko päivän. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, vieraanvaraisuudestanne ja, ystävällisyydestänne. Oli mukava tutustua myös laulavaan remonttimieheen, Topiin, ja Raamattua ahkerasti tutkivaan, Kalervoon. Terveiset heille!

Sallassa ihmiset olivat valmiita antamaan keräykseen, koska Filippiinejä koetelleen hirmumyrskyn suuret tuhot olivat järkyttäneet heitä todella paljon. Katastrofirahastot ovat tärkeitä, jotta ihmisiä voidaan auttaa nopeasti. Sympatia-keräyksen varoista menee osa katastrofirahastoon ja kansainvälinen avustusjärjestömme ADRA auttaa muiden avustusjärjestöjen tavalla tuhoalueilla mahdollisuuksiensa mukaan. Filippiineillä on nyt suuri hätä ja avun tarve on valtava. Tänä iltana A-studion näyttämät kuvat ja raportit toivat tuon hädän silmiemme ja korviemme aistittaviksi olohuoneissamme. Kuulin tänään Sallassa useaan kertaan kiitettävän Suomen rauhallisuutta. Meidän myrskymme ovat pahimmillaankin, kuin lempeitä tuulia näihin hirmumyrskyihin verrattuna.

Melkein 200 vuotta sitten meille on kuvattu asioita, jotka täyttyvät silmiemme edessä tänä päivänä.

"Samalla kun saatana esiintyy ihmisille suurena lääkärinä, joka voi parantaa kaikki heidän tautinsa, hän aiheuttaa sairautta ja onnettomuuksia, kunnes taajaväkiset kaupungit tulevat autioiksi ja hävitetyiksi. Hän toimii jo nyt ja käyttää valtaansa kaikkialla tuhansin eri tavoin, onnettomuuksissa maalla ja merellä, suurissa tulipaloissa, hirmumyrskyissä, pelottavissa raesateissa, rajuilmoissa, tulvissa pyörremyrskyissä, vuoksiaalloissa ja maanjäristyksissä. Hän tuhoaa kypsyvän sadon, mistä seuraa nälkä ja kurjuus. Hän levittää ilmaan kuolettavia saasteita, ja tuhannet menehtyvät ruttoon. Nämä vitsaukset tulevat yhä lukuisammiksi ja tuhoisammiksi. Hävitys kohtaa sekä ihmisiä että eläimiä." (E.G.W. A&O 8. s. 99.)

     

Ei kommentteja: